WEEK 52

22.12.2008 n. klo 10 - 11 Suomenlinnan lautalla



Viimeinen Helsinki liikkeessä -harjoitus 52 paikan sarjassa. Palaamme merelle. Aaltojen liikettä aistimme jo ensimmäisellä kerralla Hernesaaressa vuosi sitten. Sen jälkeen vuodenaikojen vaihdellessa olemme olleet monenlaisilla rannoilla. Lautallekin näkyvät useat tutut paikat, joissa kävimme.

On rauhallinen ja haikea olo. Helsinki liikkeessä on tuntunut hyvältä. Monet elleivät jopa kaikki kohteemme ovat olleet kiehtovia, kiinnostavia ja piristäviä.

Jaakko

Nostalgia taakse jäävästä kaupungista, sellaisena kuin sen tänä vuonna teimme se ei palaa enää takaisin. Jo nyt se on uudistunut, jo nyt silmäni ovat uudet.

Sanni

WEEK 51

17.12.2008 n. klo 13 - 14 Hietaniemen hautausmaa



Hautausmaalla mietin kotipaikkaa aivan erityisestä näkökulmasta. Täällä on kaunista mutta ympärillä ei tuttuja. Miten helsinkiläisyys voi tarkoittaa tänne päätymistä?

Hautausmaalla ei ole helppo liikkua, vaikka meillä on kuvauslupa. Talven keskellä käytävät kutsuvat kävelyyn, katseen kuljetukseen ja pysähtymisiin. Mieleni on levollinen ja läsnäoleva - lintujen nopeat pyrähdykset tuovat paikalle oman rytmisen vireensä.

Jaakko

WEEK 50

10.12.2008 n. klo 9.15-10.30 Sofiankatu



Yhtä vaikeaa kuin oli tehdä tämä kerta, on myös kirjoittaa siitä. Liialliset odotukset tästä paikasta (historia, pittoreskius) ja pelko projektin häämöttävästä lopusta tukahduttavat katseen ja läsnäolemisen. Haluaisin jatkaa. Aloittakaamme uusi koulu! Onko uusia ilmoittautujia?
Vai ovatko nuo turisteja kalastavat tuliaiskaupat tukahduttaneet tämän paikan. Vai eikö vieläkään olla opittu kuinka kaduilla voidaan olla, kuinka niitä voidaan kuvata? Tavanomaisissa paikoissa, kuten kadulla, joissa tehdään tavanomaisia asioita, kuten kävellään on vaikeampaa "irrotella" kuin vähemmän tavanomaisissa paikoissa, kuten rahtisatamassa, ratsastusradan vierellä tai vesitornin kupeella. Tarvitsemme toisen vuoden.

Sanni

Vaikka pystyin havainnoimaan uusiakin asioita, oli vaikea liikkua. Luultavasti ennakkomielikuvat olivat niin vahvoja, etten osannut enää vapautua. Siksi tein suunniteltuja päätöksiä.

Pidän kadusta. Arkiaamuna se oli myös yllättävän harmaa ja tavallisten rutiinien paikka. Tavarantoimittajat tulivat autoillaan ja kuvauksen lopulla täytettyä poroa kannettiin paikoilleen myymälän eteen. Kulttuurisia merkityksiä ja rajapintoja on helppo vyöryttää mieleen. Tämä katu on vanhan luonteensa ja tehtävänsä lisäksi samalla näyttely ja esitys. Tähän voisi asettua juuri anonyymiksi kuvaksi kenestä tahansa kaupunkilaisesta Helsingin historian aikana.

Jälleen kerran olin myös esiintyjän roolin ja tavallisen kulkijan roolin rajapinnalla.

Katu on samalla kertaa hyvin aistimellisesti koskettava ja toisaalta melkein epätodellisen tuntuinen.

Jaakko

WEEK 49

04.06.2008 n. klo 9.00-11.00 Vuosaaren satamakeskus



Saavumme juhlallisesti, itsenäisyyspäivä-viikon kunniaksi (tai, koska myöhästyimme linja-autosta), taksilla satamaan. Aamun hämärässä tunnelma on juhlallinen. Paikan päällä asetutaan suuren altaan kupeelle. Erilaiset koneet ääntelehtivät omilla kielillään. Anu ja Jaakko ovat pieniä koneita, peruutuskone, balettikone..
Alue on laaja. Jaakko vaikuttaa pienen pieneltä sorakentän toisessa päädyssä. Zoomaan Jaakkoon ja huomaan hänen takanaan työmaakopissa työskentelevän hahmon.

Sanni

Paikka, jossa ihmiset eivät käy, vaikka monet elämän ainekset kulkevat sataman kautta. Todellinen liikkeen keskus. Maisema on vaikuttava. Ihmisen haltuunottama paikka. Mieleen tulee myös kaikki ne työt, joita jotkut ihmiset osaavat ja jotka jäävät muille tuntemattomiksi.

Jaakko

WEEK 48

30.11.2008 n. klo 15.30-16.30 Käpylä



Minä ja jaakko (R).
Sunnuntai, kylmää ja koleaa ja sataa. Asetamme kameran jalustalle. Tulemme kameran takaa sen eteen. Tuntuu vieraalta. Pimenee hetki hetkeltä. Talon reunalla liehuu kangas, kuin merirosvoaluksen lippu. Ollaan jonkun toisen maalla.

Sanni

WEEK 47

20.11.2008 n. klo 10.00-12.00 Malmin lentokenttä

WEEK 46

12.11.2008 klo 9.00-11.00 Laajasalo, Kruunuvuori



Myrsky on jättänyt jälkensä tähän paikkaan. Puut kaatuneet, mökit ylösalaisin, sisukset rönsyilevät ulos ikkunoista.

Sanni

Täällä en ole ollut koskaan aikaisemmin.

Ammuntojen äänet kumahtelevat kauempaa harmaassa maisemassa. Helsingin keskustan silhuetti näyttää täältä katsottuna hyvin matalalta. Tornit näyttäisivät olevan kovin etäällä toisistaan, ja ne erottuvat näkymässä selvästi muista rakennuksista. Edessä on oudolta näyttävä Korkeasaari.

En oikein löydä erityistä liikettä, mutta sitten jään seuraamaan männyn oksaa tuulessa. Se nuokkuu ja välillä "pörhistelee" itseään ilmavirrassa. Minä omaksun saman liikkeen.

Tiedän että kallion takana on öljysatama.

Jaakko

WEEK 45

5.11.2008 n. klo 9.00 - 10.30 Viikin tiedepuisto



Pasilan torni on kaukana. Kynnetty pelto on musta. Hengitän. Yliopiston laitosrakennusten tulevaisuusoptimistinen henki ja sininen taivas edessäni. Ekologisuus ja teknologia. Maailmojen törmääminen. Lentokone taivaalla. Traktori pellolla.

Jaakko

WEEK 44

30.10.2008 n. klo 9.30 - 11.30 Puistola, Puikkotie



Sanni ja minä nousemme satunnaiseen junaan Pasilan asemalta. Päätämme jäädä pois Puistolassa viimeisellä pysäkillä Helsingin koillisreunalla. Puistolan nimi viittaa puutarhakaupunkien ideaan, mutta korkeat kerrostalot radan varressa leimaavat omaa mielikuvaani.

Valitsemme kadun omakotialueen keskeltä. Tällaisessa paikassa emme ole vielä käyneet projektin aikana. Omakotitalot eivät leimaa omaa Helsingin kokemusmaailmaamme. Kun maasto on niin tasainen ja paikka vieras, tällainen tonttien matto tuntuu vain jatkuvan jonnekin. Ei ole näkymiä, joiden avulla voisi hahmottaa omaa sijaintiaan isommalla alueella. Tiedän vain, että rata on lähellä ja että todennäköisesti pienet metsäalueet tulevat joskus vastaan niin kuin kaikkialla Suomessa.

Sannin huomio siitä, että isoissa kaupungeissa pienemmät tiet eivät automaattisesti johda mihinkään yhteen paikkaan, vaan ovat teiden verkkoa, tuntuu kiinnostavalta.

Tällä kadulla on taloja monelta vuosikymmeneltä ja niiden ikä on melko helppo tunnistaa. Erilaisuuksista syntyy jonkinlaista kotoisuutta.

Pienlentokoneita on säännöllisesti liikkeellä, varikset raakkuvat, jossakin tehdään rakennus- tai muuta työtä jollakin laitteella, joku lyhentää pensasaitaa, jalankulkijat matkaavat jonnekin.

Katselen itseäni kadun erikokoisista lätäköistä, ihmettelen kadun eri puolilla olevien tontin rajojen kohtaamattomuutta ja käyn merkitsemässä askeleillani viemärien, palopostien tms. valukannet - "Niemisen valimo".

Harjoituksen jälkeen tulee mieleen ajatus, että voisin jotenkin ymmärtää täällä asuvia.

Jaakko

WEEK 43

24.10.2008 n. klo 15 - 17

Suunnittelen mielessäni matkustavani junalla jonnekin Helsingissä. Mieleen tulee muisto jostakin vanhasta vierailusta kaverin luona radan varren omakotialueella.

Mielen, mielikuvituksen, uupumuksen, sairauden ja väsymyksen tila. Mahdollisuutena myös paranemisen ja levon tila.

Jaakko

WEEK 42

13.10.2008 n. klo 18 - 20 Siltavuoren penger



Ohittavan veneen aaltojen liike, pilvien kulku, valojen tuike, Linnanmäen maailmanpyörä, satamanosturin käännös, pisaroiden putoaminen, Anun käden heilautus - näkemiin, autojen nauha sillan yli, kaiteen kaari, kaiken tuttuus ja tuntemattomuus...

Olla kulmalla ja reunalla, rannalla ja rakentamisen paikoilla.

Liikun - hengitän ja kuljetan painopistettäni.

Jaakko

Pysähdyn ja katselen maisemaa. Asetun, ehdin liikkua tässä paikassa vain hetken, joten asettumiseen auttaa hengittely, tarkastelu ja ajatus, että aikaa silti on.

Katselen autojen kulkua, kaikki rytmissä, liikkeelle ja pysähdys ja taas liikkeelle, merellä kulkijoilla eri rytmi, lipumista.

Alhaalla leikkipuisto, syksyn lehtien peittämä, ei leikkijöitä. Pieniä pisaroita kasvoilla, pilviä, jotka lipuvat ohi. Liikkeestä syntyy laajaa, mutta tekee mieli pysyä yhdessä pisteessä. Tarkkailen näkymiä yhdessä pisteessä eri kulmista.

Anu

WEEK 41

08.10.2008 n. klo 18 - 20, Keskuspuistossa, ratsastuskentän vieressä



Ensimmäistä kertaa Helsinki liikkeessä -prosessin aikana on tunne, että olemme metsässä. Aikaisemmin luontokokemukset ovat olleet useammin kaupungille tyypillisillä rantakallioilla.

Ratsastuskentältä kuuluvat ohjaajan neuvot ja hevosten äänet. Olisi mukava katsella, mutta keskityn omaan harjoitukseeni. Toisten harjoitukset antavat kuitenkin minulle rytmin ja toimintaohjeita. Askellan omia reittejäni kalliolla.

Jaakko

WEEK 40

01.10.2008 klo 09.15-11.00 Sammatintie 6



Sisäpiha, pyykkitupa, -telineet, lakanat tuulessa. Syksyn ruskaiset lehdet kahisevat jalkojeni alla. Kuin porakoneen jylinä herätti aamulla. Ovat koneellistaneet lehtien keruun. Miksi ei haluta haravoida, niin monta ihmistä asuu näissä taloissa.

Sanni

Asumisen ajatuksen äärellä: täällä voisi olla hyvä.

Armas Lindgrenin Kone- ja Siltarakennus Osakeyhtiön tilauksesta monien vuosien aikana suunnittelema suurpihakortteli on taidehistorian erityinen arkkitehtuurikohde. Korttelissa on suojassa puistopihan rauhassa. Nyt olemme tosiaan kaupunkimaisessa 'kotipihassa'.

Tämä on paikka, jossa en muista käyneeni, mutta jonka olen tuntenut kirjojen kuvista. Tällaisiin paikkoihin voi olla yllättävän helppo tulla, vaikka joskus kokemus on lattea. Ei kuitenkaan tällä kertaa. Kortteli on niin hieno kuin olen kuvitellutkin. Mielikuvien paikasta tulee konkreettinen kokemus. Näen jonkun katsovan ikkunasta, huomaan pyykkituvan avoimen oven tai lintuparven taivaalla ja rakennuksen hienostuneet värisävyt.

Jaakko

WEEK 39

24.09.2008 klo. 15.15-16.30 Kaapelitehtaan katto



Syksy ja aurinko
meri, piiput
kaupungin yllä
korkeanpaikankammo
kulissit odottavat esintyjää, installaatiot yleisöään,
elävä kuva läpi vuorokauden

Sanni

WEEK 38

19.9.2008 n. klo 19 - 21 Rajasaari



Kaikkia veneitä ei ole vielä nostettu talviteloille.

Ilta hämärtyy ja kaupungin valot syttyvät. Ilmassa on hieman vettä. Sammuvassa valossa katse tarkentuu välillä yksityiskohtiin - tarkkaan näkemiseen - ja välillä sulkeudun itseeni sulkemalla silmät.

Paikka on kevyttä apeutta, helposti kohdattavaa yksinäisyyttä tai jotain muuta sellaista.

Jaakko

WEEK 37

Lauantai aamu 13.09.2008



Teen Helsinki liikkeessä -harjoituksen noin 150 kilometrin päässä kaupungista. Mielessäni voin kuvitella Anun ja Sannin tekevän saman harjoituksen kotipihoillaan tänä aamuna. Minä vain olen fyysisesti muualla, mutta mieli on edelleen ainakin osittain kotikaupungissa.

Joskus on kovin nautinnollista päästä pois Helsingistä ja voi olla jopa vaikeaa palata jostain hyvästä paikasta. Toisinaan paluu on silti myös helpottavaa. Kotikaupunkiin kiintymistä ei huomaa ennen kuin on poislähtemisen tai muuttamisen ajatuksen äärellä.

Kävelen pihan laidoilla: toisella puolella metsää ja toisella puolella peltoa, jonka alapuolella järvi, keskellä kylmässä ilmassa vaahtera syysväreissään. Tätä maisemaa ei kai voisi olla Helsingissä. Huomaamattani teen lyhyen liikesarjan: oikea käsi ojentuu ja kiertää katseen järvelle ja sitten kädet laskeutuvat kiertäen toisensa maata kohti.

Minulla on ainakin kaksi kotipaikkaa käsitteen kapeassa merkityksessä - täällä ja Helsingissä. Toisaalta 'koti' laajenee välillä yhdestä huoneesta valtavan laajaksi alueeksi ja kaikilla eri merkityksillä ja eri kokoisilla 'kodeilla' on merkitystä. On monta yhteen liittyvää paikkaa, kotia ja niihin sitoutuvaa identiteettiä.

Jaakko


Minä pihalla.

Sanni

WEEK 36

04.09.2008 klo 17.30-18.30 Lauttasaaren silta

WEEK 35

Ruoholahti



Helsingin kulttuuripääkaupunkivuoden lasiveistosten väleissä: laiturialue muuttuu kummallisen juhlavaksi ja samalla oudoksi, kun lähestymme yhdeksää lasikuutiota meren rannassa. Mahtipontinen rivi on kuin hylättynä muistuttamassa menneestä.

Jaakko

WEEK 34

20.8.2008 n. klo 7.30 - 9.oo Helsingin kaupunginteatteri



Haluan sulkea silmäni ja kuunnella. Paikka tuntuu erityiselta ja kuitenkin hyvin tutulta, vaikka en koskaan ole ollut juuri tässä. Jonkin aikaa vain kuljen intuitiivisesti etsien ja painon siirrot kuljettavat minua eteenpäin. Puolittain vahingossa istun polvieni päälle ja paikan "japanilainen henki" todellistuu minulle - hengitystä ja kuuntelua. Anu pudottelee kiviä, joiden ääni virittää hetken.

Jaakko

WEEK 33

17.8.2008 n. klo 19 - 21 Pylväskäytävä Töölönkadun ja Ruusulankadun välillä



Tästä olen kulkenut monet kerrat mutta Sannille tämä on uusi paikka. Käytävän pituus, sen laatat, nauhaikkuna ja katon saumat saavat minut toimimaan ja liikkeelle. Syvä tila vie.

Viereen tullaan tulevaisuudessa rakentamaan uusi korkea rakennus - tämä on tulevan rakentamisen reuna.

Jaakko

WEEK 32

10.08.2008 klo 12.00-13.00 Kumpulan siirtolapuutarha-alue

WEEK 31

28.7.2008 n. klo 6 - 7.30 Uimastadion



Aurinko nousee vähitellen ylös taivaalle ja valaisee uima-altaan. Vedessä on lämpimämpää kuin ilmassa.

Otan ilmaa, päästän sen pois ja vajoan laajalta tuntuvan altaan pohjalle, josta ponnahdan taas ylös.

Jaakko


Tuntuu hyvältä tehdä harjoitus vedessä liikkuen. Olemme alkuajan keskenämme vielä tyhjällä uimastadionilla, voi aistia ilman kylmyyden, veden äänet, äänet, jotka tulevat liikkeestä. Uin, liu'un, sukeltelen, on tilaa vaihtaa suuntaa, uida nopeasti, sukeltaa syvälle, pohjan pintaa pitkin. Vedessä on lämmin. Nautin kierteistä, kaarroksista, liikun vedessä kokeillen mahdollisuuksia. Allas tuntuu isolta. Mieleen tulee tyttäreni uintikokeilut, pelkkää iloa ja uuden löytämistä, kuinka kehoa voi käyttää vedessä niin eritavalla.

Vähitellen stadion täyttyy ihmisistä, aamu-uimareita on paljon, äänet ympärillä lisääntyvät, paikka herää. Aamu-uinti tuo mieleen pulahdukset hotellin uima-altaille lomakohteissa. Juuri sängystä nousseena upottautuminen veteen herättelemään, onnellinen olo kokonaisvaltaisesta virkistymisestä.

Kun kylmänkohmeisena vihdoin nousen altaasta on päivä jo alkanut. Altaassa polskii peräperää useita uimareita, joille aikainen herääminen on ehkäpä jokapäiväinen rutiini. Helsinki liikkeessä vedessä tällä kertaa, eipä hullumpaa.

Anu

WEEK 30

24.7.2008 n. klo 21 - 23 Designmuseon ja Rakennustaiteen museon välinen piha-alue



Kesäillan lämmössä arkinen parkkipaikka tuntuu samalta kuin Välimeren rantakaupunkien kadut. Olemme saaneet luvan olla tällä minulle tutulla yksityisellä piha-alueella, jonka kautta kävelen usein työmatkaani. Täällä arkisuus yhdistyy juhlavuuteen ja illan outouteen. Parkkipaikka on karu, mutta rakennusten yksityiskohdat ja seinien pintojen koskettavuus tekevät siitä hyvällä tavalla fyysisen. Istumme pitkään keskustelemassa tärkeistä maailman kysymyksistä nurmen reunalla. Piha-alueelta valitsemme sitten kuitenkin suorakaiteen muotoisen asfaltoidun alueen, jolla tanssimme harjoituksen. Siitä tulee hyvä kokemus.

Tanssiessani tiedän, että pihalle suunnitellaan museoiden lisärakennusta - tanssini piirteleekin luonnoksia ilmaan?

Jaakko

WEEK 29

17.7.2008 n. klo 17 - 19 Tilkantori, Pikku Huopalahti



Pikku Huopalahden alue eroaa monesta muusta Helsingin asuinalueesta. Sen tunnistaa varsinkin arkkitehtuurin vinoista linjoista ja seinien pastellisista sävyistä. Keskellä tätä asuinaluetta minä liikun harvoin. Kesäillalla kaupunginosan tori on kuin ulkomailta. Ihmiset pysähtelevät torille kotoisen tuntuisesti. Osa on matkalla jäätelökioskille. Ja rannassa on venelaituri! Alue on kuin uuden pikkukaupungin tori tai lähiön keskustaa, vaikka olemme näinkin lähellä Helsingin vanhoja asuinalueita ja keskustaa. Yhtenäinen alue tuntuu "nuorelta". Kun en tunne alueen historiaa, alueen ajallinen syvyys ei ole voimakkaasti läsnä.

Pyöräilemme Tilkantorille lahden reunan kautta. Maaston mataluus virittää minun tunnelmaani.
Sähkövoimalinja toisen rannan mataluudessa tekee haikean, jotenkin melankolisen olotilan. Yhtenäisen alueen suunnittelu muistuttaa halusta tehdä monimuotoista ja elävää, jopa romanttisen hempeää - jos niin voi sanoa - ympäristöä. Kuitenkin koen täällä myös surumielistä tunnetta.

Sanni ja minä keskustelemme, miten ihmiset innostuvat uusista rakennetuista alueista ja miten kokemus muuttuu ajan kuluessa. Jossain vaiheessa rakentaminen saa uudelleen positiivista nostetta, mikä perustuu ehkä nostalgiaan.

Harjoituksessa huomaan, miten aukeilla paikoilla minulla on tapana levittää käsiäni ja kurottautua ympäristöön muutenkin. Pikku Huopalahden vino arkkitehtuuri puolestaan lisää liikkeeseeni myös vinoutta.

Jaakko

WEEK 28

13.7.2008 n. klo 21 - 23 Rautatieasema



Lähtemisen ja tulemisen paikat herkistävät tilan havainnoinnille.

Jaakko

WEEK 27

Kesäaamun valossa ja rakennustyömaan sekoittamana keskusta on outo ja erilainen. Puistonpenkit tuntuvat olevan hassusti väärässä paikassa. Ne on asetettu kuin tilauksesta meitä varten.

Olen hölkötellyt kotoa ydinkeskustaan kauniissa aamussa.

Istun penkillä paikalla, josta useimmiten kiiruhdan johonkin suuntaan. Annan katseeni kiinnittyä eri asioihin ja liikuttaa minua tavanomaisen arkisesti ja vain jonkin verran. Vaihtelen asentoa ja yritän asettua. Hengitän rauhallisesti, vaikka katuporan ääni ärsyttää. Jo tullessa tori on ollut roskainen ja tällä paikalla haisee virtsa. Katutyömaa on juuri aloitettu ja vieressä on kauhakuormaajan irrallinen kauha. Työ on juuri aika repivässä vaiheessa.

Pari ihmistä tulee juttelemaan: toinen kysyy neuvoa raitiovaunun poikkeusreittien vuoksi ja toinen tulee muuten vain kommentoimaan omaa oloaan ja meidän harjoitustamme.

Jaakko

WEEK 26

26.6.2008 n. klo 23 - 01 Kuusiluoto



Lähteä jonnekin pois. Lähteä etäälle ja katsella sieltä takaisin. Matkata jonnekin ja takaisin. Taivaltaa.

Keskiyöllä meren rannassa katselen Helsinkiä, kuuntelen lintujen ääniä, tunnen hyviä tuoksuja ja näen lampaita laitumella.

Jaakko

WEEK 25

16.6.2008 n. klo 11 - 13 Teollisuuskatu



Helsinki liikkeessä -harjoitus on nyt pitkä, melko tasainen puolentunnin kävely pitkin Teollisuuskatua. Sanni seuraa minua kaukaa kameran kanssa. Kadulla on rakennustyömaa: paljon toimintaa ja tapahtumia. Autot kulkevat tasaisena virtana, rakennusmiehia ja betoniautoja on eri kohdissa. Kadulle rakennetaan mm. uusia raitiovaunukiskoja. Minun ei tarvitse lisätä liikettä vaan voin vain tarkkaillen kulkea pitkän suoran päähän ja takaisin.

Ihailen vanhojen tiilirakennusten olemuksen luonnetta. Läheiseltä kahvipaahtimolta tulee voimakas tuoksu, joka myös virittää aistini.

Kesäisessä kaupungissa on toimintaa ja tapahtumia. Tuntuu hyvältä tietää, että kaikki toimii. Samalla mietin omaa ajallisuuttani, koska tämä kokemus muistuttaa aikaisemmista kesistä ja luo tunteen jostain yleisestä - samalla myös jostain ei-henkilökohtaisesta.

Menemme kahville kadun varressa olevan leipomon kahvilaan.

Jaakko


Niin, Primula leipomon kahvilaan...
...Jossa puhumme Jaakon kanssa lapsuuden kesistä, kun kaupungissa on kuuma ja tuntuu että pitäisi olla jossain muualla, kun arkisessa, korkeiden rakennusten ympäröimässä, kovaäänisessä ympäristössä. Kaveritkin ovat jossain muualla, kesämökeillä, kesälomilla. Tämä maisema, kaupunkimaisema "arkisoituu" entisestään, kun on kesä.

Sanni

WEEK 24

Sörnäistenrantatie, 10.06.2008 n. klo 06:00-08:00




Kylmä kesäkuinen aamu, sataa tihkuttaa ja perumme alkuperäisen idean Lammassaareen menosta, improvisoimme paikanhaussa ja päädymme tyhjälle kentälle Merihaan ja Kalasataman välimaastoon energialaitoksen ja purjesataman paikkeille. Näkymät muistuttavat Keski-Amerikkalaista kaupunkimaisemaa. Niin ainakin kuvittelen, huoltoasema/billboard-romantiikkaa.

Huomaamattani minusta tulee ohikulkevien ihmisten katseenvangitsija, seisoessani keskellä kenttää kuvaamassa Anua kentänreunalla. Pakka sekoittuu: tekijän, todistajan, ja katsojan paikat ovat vaihtuneet.

Sanni

WEEK 23

6.6.2008 n. klo 13 - 15, muun muassa Sanomatalon äärellä



Tulevan Kansalaistorin äärellä olemme Helsingin ytimessä. Töölönlahden alueesta on puhuttu jo sata vuotta - sitä on suunniteltu ja katsottu paljon. Katseeseen minunkin tanssini keskittyy.

Ensimmäistä kertaa Helsinki liikkeessä -harjoituksessa olen shortseissa, teepaidassa ja sandaaleissa. Iltapäivän hetki on kuitenkin yllättävän viileä. Paikkojemme sarjassa tämä vastaa jollain lailla Kauppatorin lähellä ollutta laiturialuetta ja muitakin laakeita aukeita.

Tiedän että meitä katsotaan. Peilaan itseäni Sanomatalon seiniin. Olen kaukana talosta ja liikkeeni näkyy vain pienenä kevyenä liikkeenä kuin merkkinä ensimmäisen kerroksen kohdalla peilaavassa pinnassa.

Yhteisen hyvinkin liikkuvan tutkimuksen lopulla Anu ja minä tulemme lähelle toisiamme. Myös Sanni on kameran kanssa aivan lähellä. On todella keskittynyt olo ja pienet yksityiskohdat koskettavat. Ainutkertainen hetki!

Jaakko

WEEK 22

26.5.2008 n klo 10 - 12 Tervasaari



Tästä paikasta tulee kokemussarjassamme taas erilainen. Etukäteen sovitusta ja meille kaikille tavalla tai toisella tutusta Tervasaaresta ei tunnu nyt löytyvän mielekästä rajattua tutkimusaluetta. Harjoituksessamme kuljemme siis saaressa yhdessä ja jaamme havaintomme tällä kertaa puhumalla - ja päädymme lopulta istumaan puistonpenkille!

Pohdimme yhdessä, miksi tänne on vaikea asettua. Saari on linjassa valitsemiemme paikkojen sarjan kanssa. Se on rannassa, muodostaa eräänlaisen rajan, on kaupungin reunalla jne. Kuitenkaan erityistä itsestään selvää piirrettä tai yhtä ominaislaatua ei tunnu heti löytyvän tai ehkä valinnan varaa on liikaa. Saarta kiertää kävelytie, jota kulkien voi katsella näkymiä eri suuntiin. Ehkä osittain sen vuoksi ei ole helppoa ajatella olevansa paikallaan vaan havainto kuljettaa itseä muualle maisemaan. Paikan rytmi on jotenkin tasaisen tuntuinen, samoin muutenkin alueen luonne on tasalaatuinen monine impulsseineen.

Saari on selvästi arkisen vapaa-ajan alue ja sitä varten nyt muotoiltu: on ravintola, teatteri, lasten leikkipaikka ja koirapuisto.

Jaakko

WEEK 21

19.5.2008 n. klo 11 - 13 Lauttasaaren kalliot



Viileän ilman raikkaus antaa vireen rannassa olemiselle. Näkymät ovat koskettavia. Olemme nyt paikalla kolmisin.

Yhdellä puolella näkymä aavalle merelle, edessä Jätkäsaaren sataman kontit ja nosturit, Ruoholahden ranta, Lauttasaaren silta jne.

Päätän, että pysyttäydyn tässä harjoituksessa vain kävelyssä. Kallion pinnan uskomattoman monipuolinen vaihtelu on tarpeeksi. Tuntuu että jokainen hyppäys kiveltä toiselle voi särkeä intensiivisen tunnelman.

Jaakko


Tämän paikan äänimailmassa sekoittuvat meren kohina, kalliota vasten ajautuvat hiljaiset aallot, veden toiselta puolelta kantautuva telakan jylinä, Lauttasaaren sillan ylittävien autojen hurina ja koko kaupungin, meressä suodattunut syke. Kuulostaa siltä, kuin painaisi korvaa vasten simpukan, jolla on paljon kerrottavaa.

Sanni

WEEK 20

12.05.2008, n. klo 11-13, Hietalahti-Ruoholahti-telakka




Minä Anu Selma
Maisemassa
Maalaksessa

Sanni

WEEK 19

07.05.2008 n. klo 10.00-12.00 Lapinlahden sairaala



Näky lasten leikkitelineeltä, Lapinlahden sairaalan pihalta. Leikkiteline tuo mieleeni lapsuuden ajan mielikuvitusleikit ja -maailmat. Silloin leikkitelineet olivat jotain muuta kuin vain telineitä, kiipeilypuut muutakin kuin kiipeilypuita. Kun kesäisin mentiin mökille, pihan koivu oli jännittävyyden huippu, kunnes joku kesä, se korkealla ollu oksa jossa aina kiepuin, ei enää ollukaan niin kovin korkealla, eikä koko koivu enää ollut niin kovin jännittävä.
Tämä kiipeilyteline on seissyt täällä kauan, moni lapsi on siinä kiipeillyt. Joskus se on ollut sairaalassa vieraskäynnille tulleen lapsen toiveiden täyttymys. Toivoisin voivani nähdä tämän telineen muuna kuin vain telineenä, mutta en pysty. Toivoisin voivani kuvata tämän tunteen paremmin, mutta en pysty.

Sanni

Katse on liikettä. Suuntaan aistejani.

Kuljen pihan satunnaiselta kukkatöppäältä kohti sairaalarakennusta. Kulusta tulee mutkitteleva. Leikkitelineen kaari muodostuu portiksi. Teen kahdeksikkoa sen ympärillä. Tutkin metallikaarta. Työnnän pään sen askelmien väliin. Nousen kaaren päälle jalat risti-istunnassa. Näen itseni kuvana: mustatakkinen mies leikkitelineen kaaren päällä. laskeudun alas. Seuraavalla kerralla uskaltaudun seisomaan kaaren päällä. Ympärillä sairaalapuiston tunnelma ja voimalaitoksen tulkittu uljaus. Pidän leikkitelineestä, jossa on mennyt muoto, joka tuntuu herkältä erilaisuudessaan.

Jaakko

WEEK 18

3.5.2008 Kauppatorin laiturialue kanavan laidalla



Helsinki Liikkeessä on siirtynyt keskustaan! Tutut teemat ovat edelleen läsnä: rajalla, rannalla ja suunnitellun uudisrakentamisen lähettyvillä ollaan. Nyt mukaan tulevat toisten ihmisten katseet - vilkkaalla julkisella paikalla työskentely on erilaista kuin mitä olemme kohdanneet tähän asti. kaunis laiturialue on kuin näyttämö siltojen välissä. Projektimme on edennyt: neljä kuukautta on takana ja kahdeksan jäljellä. Jokin projektissa on vuodenajan lisäksi muuttunut, vaikka harjoitus on sama. Kukat ovat avautuneet Helsingin keväässä.

Jaakko

Vuodenaika vaihtui. Se oli odotettavissa. Tänä vuonna, tämän jatkuvan prosessin ansiosta se tuli myös dokumentoitua. Tuntuu kuin tämä vaihdos olisi ollut tänä vuonna jotenkin merkittäväpi, vaikka ennako-odotukseni oli, että se olisi ollut merkityksettömämpi. Odotin että ilmaston lämpeneminen jotenkin olisi jo varastanut vuodenajat. Liike on herännyt horroksesta, niin minun kuin muidenkin. Eloon heränneet asiat kuten voikukat ja heinän korret ottavat oman paikkansa. ne ovat paljon suurempia nyt kuin presidentinlinna tai stora enso.

Sanni

Laiturista jää mieleen hetki, jolloin vesi pärskyi sillan kulmauksessa korkealle, vahdinvaihto Päävartion edessä ja kiveykselle asettuneet kukat, joita yritin varoa tallomasta. Tila on kaikki havaittavissa oleva ja kaikki siihen kiteytyneet merkitykset, muistot ja kokemukset.

Tanssialan asiantuntijuuden ja tilan kohtaamisen erityisyys on ehkä aistien kokonaisvaltaisuuden mahdollisuuksissa. Tanssijana olen harjoitellut heittäytymistä ja kosketusta sekä konkreettisesti että vain mielessä. Olen harjoitellut havaintojen teon elämistä liikkeenä. Silti en yritä väittää että tanssi olisi kokonaisvaltaisin havainnon teon metodi. Tässä projektissa olen huomannut, miten harjoituksemme fokusoi tilaa eri tavalla kuin mitä itse muuten teen. Rakastan tilojen havainnoimista ja olen hyvin tottunut siihen ja nautin paljon myös yksin havainnoinnista. Tässä projektissa tulen kiinnittäneeksi huomion enemmän pintoihin, kosketukseen, pieniin yksityiskohtiin, sosiaaliseen jakamiseen ja paineeseenkin.

Jaakko

WEEK 17

22.4.2008 n. klo 16 - 18 Vanhakaupunki



Kevätpäivänä havainnoimme Vanhankaupungin kallioille nousevaa portaikkoa ja lähiympäristön maisemia. Kalliomaaston osaan jo tunnistaa Helsinkiä leimaavaksi luonnon elementiksi. Asumme täällä kallioiden väleissä. Tällä paikalla muistomerkille johtavalla polulla kallion päälle asettuu porraskonstruktio. Luonto ja kulttuuri kohtaavat. Kallion päältä avautuvat maisemat kohti Arabiaa, Annalaa ja toisella puolella koskea esimerkiksi kohti Herttoniemeä. Läheiset talot ovat idyllisiä kevään auringossa. Mietin, miten joillekin ihmisille tämä on tutuinta Helsinkiä ja minulle eräänlainen harvinainen matkakohde. Maisemassa on paljon merkityksellisiä aineksia ja kerroksia.

Työryhmämme jokainen jäsen on asunut lapsuuttaan ja nuoruuttaan muuallakin kuin Helsingissä. Tavalla tai toisella tämä työ piirtää esiin myös aikaisempaa kokemusmaailmaa.

Laskeudun portaita eri asennoissa suunnaten havaintoni sekä kosketuksen ja portaiden pintojen kohtaamiseen sekä toisaalta visuaalisten näkymien muutoksiin kääntyessäni eri suuntiin portaikon tasanteilla. Tunnustelen erilaisia painon antoja alustaani vasten. Anun ja minun välille alkaa hitaasti syntyä rytmin toistuvuutta. Jokaisella paikalla on oma ajassa ja rytmissä avautuva luonteensa.

Jaakko

Tällä kertaa paikan löytäminen vie aikaa. Kävelemme pitkän matkaa Vanhankaupungin kallioilla, ihastelemme kevättä ja mietimme, mikä olisi luonteenomaista tälle alueelle. Päädymme portaikkoon, joka nousee kallioille, mutta josta on näkymät moneen suuntaan, rakennettuun ja luonnontilaan. Portaat nousevat kalliolle, rakennettu helpottamaan kulkua ylös ja alas.

Rajattu tila on jälleen kiinnostava, mutta jostain syystä ei niin inspiroiva, kuin olisin kuvitellut. Kuljen ylös ja alas, eri tavoin, pysähdyn ja kieriskelen, roikun ja kokeilen. Vaikea löytää tarttumapintaa. Portaat tuntuvat tutulta, niitä on jokapaikassa. On tullut hypittyä, juostua, liu'uttua, kontattua, laskettua pulkalla. Yritän havainnoida paikan luonnetta ja suhdettani näihin nimenomaisiin portaisiin tässä paikassa, äänet, olotila, perspektiivi. Löydän pudotuksen, painon tunteen, rauhoitun. Kiinnostavasti löytö lähtee viemään mukanaan ja hallitsevaksi toiminnoksi nouseekin siirtyminen, jalan nosto tai lasku ja painon siirto, hitaus. Rytmi avaa uuden maiseman kallioille nousevassa portaikkorakennelmassa ja yksityiskohdat nousevat merkittäviksi löydöiksi.

Anu

WEEK 16

14.4.2008 n. klo 12.30 - 14.30 Kaikukadun ja Sörnäisten rantatien kulmatontti



Tutkimuskohteena avautuu osittain purettujen rakennusten tontti Teatterikorkeakoulun ja Kuluttajatutkimuskeskuksen välisessä kulmauksessa. Alue on edessämme näyttämönomaisena tilana. Assosiaatiota vahvistavat korkeat siilot ja peltiseinä: mieleen tulee näyttämötorni ja teatterin paloesirippu. alueen laita on peittynyt rakennusjätteeseen ja muuhun roskaan; keskellä on parkkipaikka. Paikka on sivussa ja selkeästi rajautuvana se on eräänlainen välitila, jossa kerroksellisuuden merkitykset ovat yhdessä pääosassa. Kokemukseni on positiivinen: aurinkoinen sää, lämmin murskautunut tiili, leskenlehdet ja jonkinlainen turvallisuus virittävät tilaa. Mieleen tulee myös kaupunkiarkeologia.

Teemme tutkivan toiminnan harjoituksen kolmen hengen voimin. Harjoitusajaksi muodostuu nyt noin 45 minuuttia. Alkuun havainnoin tilaa kävelemällä. En heti löydä liikkumisen halua, mutta viehätyn pienistä puun vesoista, jotka ovat ehtineet kasvaa tähän. Teemme esinelöytöjä: rikkinäinen WC-istuin, rikkinäinen peili, leskenlehti jne. Pihan toisella laidalla korkeat seinäpinnat jäsentävät kokemuksen. Tavallaan paikan voisi kiteyttää pihan pinnan ja pystysuuntaisten pintojen kehollisessa kokemuksessa tuntuvana vuorovaikutuksena.

Harjoituksen toisessa vaiheessa rakennan liikkeellisiä toistettavia tekoja. Istun tilan reunalla, asetun jalat levällään kahden puolen rajaa ja nostelen jalkojani, kuljen vesaikon poikki tasapainotellen ja koskettaen oksia, kävelen pihan toiselle laidalle vaikuttuen korkeudesta, nousen muutaman askeleen tikapuille ja seinän tasolle - leikittelen katseellani piirtäen rakennusten muotoja, tasapainottelen tikapuilla asettuen erilaisiin asentoihin, olen suhteessa Sanniin ja Anuun, palaan takaisin pihan toiselle laidalle. Kolmannen vaiheen aikana tämä tekojen sarja kehittyy ja huomaan paremmin suhteeni Anuun. Teko jäsentyy rytmisesti mm. paikan vaihdoksena ja yhdessä olemisena.

Täällä tuntuu luontevalta ottaa käyttöön tanssijan - jopa maneerisia - keskittyneen olemisen tapoja. Ehkä syynä on Teatterikorkeakoulun läheisyys. Löydän ilmeisen syyn ohikulkijoiden mahdollisesti itselleen esittämille kysymyksille siitä, mitä ryhmämme on tekemässä. "Taiteellisen teon" tekeminen tuntuu olevan helppoa. Tila kutsuu myös psykologiseen tai emotionaaliseen suhteeseen. Siinä on elokuvista tuttua runollista rujoutta. Tämä jos mikä olisi elokuvan tms. kuvauspaikka.

Ympärillä on Sörnäisten historiallinen teollisuusympäristö: eri ajan rakennuksia, eri tyylejä, mutta kuitenkin harmonisessa suhteessa. Valitun tilan materiaalit kutsuisivat tekemään myös erilaista liikettä: mikä olisi tiiliseinän, mikä peltiseinän, mikä harmaan betonin liike? Tiedän myös, että paikalle on ehdotettu uudisrakentamista, esim. toimistotiloja.

Kävelemme pois Hakaniemen suuntaan ja menemme kahville. Vire on positiivinen.

Jaakko

Tämä paikka on huima. Muistan huomioineeni paikan monta kertaa ohikulkumatkoillani ja miettinyt, mihin kaikkeen se antaisi mahdollisuuksia. No, nyt sitten olimme siellä tutkimassa ja liikkumassa. Havainnoin paikkaa ensin kävelemällä ja katselemalla. Kaiken romun seasta pilkottavat leskenlehdet, uutta elämää roskan keskellä.

Paikan kerroksellisuus kiinnostaa. Puretut rakennukset, materiaalien kerrostumat, kasat, graffitit. Valitsen seinät, betoniseinän, aaltopeltiseinän ja entisen rakennuksen tiilisen tukijalan. Teen seiniin kerroksen lisää liikkeelläni. Maalatun ja graffiteilla päällystetyn seinän pintaan tulee vielä kehon jättämä jälki. Sanni kertoo myöhemmin, että muuttaessaan kuvakulmaa, terävyys sumentui ja näytti, kuin olisin ollut osa kuvioita. Siltä se tuntui.

Löytäessäni tiilisen ja mustuneen tukijalan tulee nenään palaneen haju, joku on liimannut tiiliin perhostarroja. Käsille löytyy koloja, rapatut kohdat ropisevat hanskoista ja vaatteet mustuvat. Seinään jää jälkiä.

Aaltopeltiseinä on korkealla. Kiipeän, näen koko paikan. Vastapäisen seinän yläkerrosten ikkuna on auki ja tuuli saa sen heilumaan. Miten paljon voi olla jälkiä ja liikettä hylätyssä kulmauksessa. Kaikkine impulsseineen paikka herättää liikkumaan. Liikkeen rytmi ja reagointi ovat suhteessa pintoihin, ääniin ja tuulen liikuttelemiin kappaleisiin. Tuomme toiminnallamme paikkaan uuden kerroksen, jätämme jäljen.

Jään miettimään kerroksia, repeytymistä, sisäpintoja. Paikassa oli sisällä olon tuntu, seinässä ovia monessa kerroksessa. Sisään astuessaan olisi hypännyt tyhjään.
Elokuvallinen paikka.

Anu

WEEK 15

9.4.2008 n. klo 13.30 - 15.30 Helsingin länsiraja Tarvon saaressa



Onko tämä Helsinki liikkeessä -paikka! Kokemus liittyy joihinkin muihin aivan muualla oleviin elettyihin tiloihin. Valitsemamme paikka Tarvon saaressa Espoon ja Helsingin rajalla on kallioinen mäki sekä fyysisesti että mielen rakenteiden tasolla kaukana kaupungin keskustasta.

Nautin tuulisesta kevätpäivästä, pitkähköstä kävelymatkasta, aalloista, sillan liikkeestä... Kalliolla havainnoin sen värejä, muodon olemusta, erilaisia jäkäliä ja sammalia. Nousen karhua muistuttavan kivilohkareen päälle istumaan, tasapainottelen kyykyssä jalkojeni päällä, nousen seisomaan ja tutkin kiinnostavia ilmavirran kulkuja käsissäni sekä haluani kääntää päätä. Lähipuiden latvukset ja lintujen kulku taivaalla kiinnostavat. Haikailen lähemmäs meren rantaa, mutta täältä ylhäältä aallot näyttävät myös erityisiltä - ne ovat isoja mutta on jokin muukin, joka minua niissä ihmetyttää.

Tieto lähellä sijaitsevasta Akseli Gallén-Kallelan ateljeesta virittää mieltä ja saa nimenomaan katsomaan näkymää, ehkä juuri opittujen taiteen katsomistapojen kautta. Tästä en voi kuitenkaan olla varma.

Tutkimusalueella olevat ihmisten tekemät rakenteet innostavat toisia tekemään rakennelmia. Liityn mukaan kuljettamalla maasta löytämääni laudan kappaletta ja lisäämällä pieniä puukappaleita toisten rakennelmiin yksi kerrallaan aina kun teen reittini uudelleen.

Naiivisti ajattelen myös hyvin alkukantaista asumista merkitsemisenä ja valvomisena. Ollaanhan nyt myös Helsingin rajan äärellä, vaikka se ei suoraan näykään tutkimusalueella.

Jo pitkään olen miettinyt, voiko sukupuoliero tulla esiin tässä tutkimusprosessissa. Toistaiseksi en ole huomannut mitään erityistä, mutta tässä paikassa jonkinlaisen ihmisen pitkän historian häivähdyksen kautta sekin tulee mieleen.

Jaakko


tänään mietin miksi ns.luonnonpaikat ovat itselleni vaikeita tässä tutkimusprosessissa.
eivät sillä tavalla ettenkö haluaisi olla siellä, vaan siksi että koen aktiivisen, vaikuttavan toiminnan vaikeana näissä paikoissa. mielelläni istun kivellä ja katselen merelle, annan ajatusten vaeltaa...mutta miksi on niin vaikea alkaa liikkumaan? se on vaikeampaa täällä valtavien mäntyjen katveessa kuin esim.itä-pasilan virastotalojen katveessa. kuitenkin koen olevani "luonto-ihminen", rakastan metsissä ja meren äärellä olemista, ja aina vapaapäivinä on pakko päästä "ulos"... Onko tämäkin tietynlaista kuluttamista, kulutusyhteiskunnan asukkaan kulutussuhdetta kaikkeen, suhtautumista kaikkeen hyödykkeenä jota kulutetaan. tällöin myös luonnonmaisemat, luonnon tilat ovat rentoutumiseen ja henkiseen uudistumiseen käytettäviä "hyödykkeitä", vähän kuin menisi kylpylään, ja samalla olemme niin vieraantuneita muusta luonnosta ettemme osaa olla siellä kuin kotonamme, havainnoida, toimia, kommentoida, osallistua ympärilla olevaan elämään.


jenni

WEEK 14

02.04.2008 n. klo 08.30-10.30 Itä-Pasila



Ylläolevasta kuvasta...
hetkeä tätä hetkeä myöhemmin lintu lentää jossain Anun ja meidän muiden päiden yllä. Emme näe sitä videotaltionnissa, mutta voimme nähdä sen muodostaman varjon auringon hyväilemällä betoni seinällä. kun ensi kertaa näin tuon kohdan videolta, mietin mikä roska, vai kenties kuivunut, talven yli puuhun jäänyt lehtikö siitä suhahti ohi. mutta hidastuksesta voin nähdä selvästi linnun muodostaman varjon. pysäytetystä kuvasta varjoa ei erottaisi linnuksi, linnun tunnistaa vasta kun erottaa siipien liikkeen varjossa. siksi valitsin puhtaan betonin blogikuvaan. tänä aamuna tuo betoni on kaunis. puhtaat linjat virittävät minussa jonkinlaisen hyrrän liikkeelle, yritän tavoittaa ja tallentaa kaikki linjat; talojen, ikkunoiden, kaiteiden, laattojen, jalkojen, ramppien...

Yritän pysyä teidän juoksevien perässä, haluan tavoittaa teidät kaikilla suorilla linjoilla, kaikissa ilmansuunnissa, olisin halunnut tavoittaa teidän varjot..

Sanni

Aamulla matkustan Pasilaan. Helsinki liikkuu. Me ja monta muuta.

Nousen portaat, tulen Anun viereen, katseita kattojen reunoille ja aurinkoon, liikkeelle suoralle ja Anu seuraa, sitten toiseen suuntaan ja seuraan nyt Anua sama rytmi toistuen, katseita oikeaan ja vasempaan, suoraan portaita alas ja sama alusta.

Miten olla tiloissa toisin kuin kaikki olettavat ja silti kunnioittaen paikan luonnetta. Voisiko olla mahdollista luoda jostakin huonommastakin paikkakokemuksesta positiivinen asumalla tai toimimalla itsen ja toisten vaalimiseksi.

Ihmiset ovat matkalla. Reitti ei kutsu suoraan oleskelemaan vaan vie. Tunnen kuuluvani joukkoon. Minun ei kenties tunnistetakaan olevan tutkimassa tilaa.

Jaakko


Ensin kun kiertelemme ja etsimme paikkaa, tuntuu ajatuksena hurjalta mennä tekemään liikkeellistä tutkimusta työhön kiiruhtavien ihmisten kulkuväylälle. Kun sitten aloitamme tutkimuksen, paikka vie mukanaan ja huomioin myös ihmisiä, jotka tupakkaa poltellen nautiskelevat aamukahviaan sillan tuntumassa. Paikka tarjoaa sekä liikkeen että levähdyksen mahdollisuuden.

Itse harjoitusta tehdessäni huomaan liikkeen vievän menessään. Askeleet vievät toistuvaan rutiiniin, tosin pysähtyminen vetää myös puoleensa ja pysähtyessään näkee paikan toisen luonteen. Puiden reunustaman avenuen, jonne illalla syttyy soikiokupuiset katuvalot. Aurinko osuu silmiin, lämmittää ja voin kuvitella paikan luonteen, kun puihin puhkeaa lehdet. Itä-Pasila tuntuu sillalta katsottuna ja koettuna jollain tapaa sympaattiselta. Tutkimus töihin kiirehtivien ihmisten väylällä sulautuu joukkoon, joku ehkä huomioi epätavallisen rutiinin, mutta suurimmalle osalle olemme vain ohikulkijoita.

Jälkeenpäin keskustelemme, kuinka silta olisi oivallinen paikka tanssitoiminnalle, siirtyy toteuttavien projektien listalle...

Anu



matkustan työmatkalaisten kanssa metrossa ennen kahdeksaa, ja olenhan minäkin nyt työmatkalla. sitten raitiotievaunussa pasilan virastotalojen lävitse. ihmisiä jää matkan varrella pois ja kuvittelen näkeväni heidän kehoistaan jäljet sellaisesta työstä jonka yhdistän tähän ympäristöön. valitsemamme paikka, silta korkealla nelikaistaisen tien yläpuolella, on betonisilta virastotalosta toiseen, ja samanaikaisesti Sanni sa minut huomaamaan että se on myös silta Pariisissa Seinen yllä. sama ikuinen virtaus kulkee alla, sama kevätusva hohtaa horisontissa. minulla on vahva ennakkokuva ja tunnenlataus tästä paikasta, ja siksi koen valtavan elämyksen, mielen horisontin avautumisen, kun löydän sillan toisesta päästä, risteävien siltapuomien päältä, loistavan istumapaikan jossa aurinko paistaa suoraan kasvoille. siinä on hyvä, kotoinen, ja itsellinen olo istua ja heilutella jalkoja. ajattelen kuinka todellakin paikasta kuin paikasta voi löytää oman paikkansa, ja se on aivan minusta itsestäni kiinni, omasta ennakkoluulottomuudestani. tämän takia myös koen tämän työn tärkeäksi itselleni, koen että se autta minua muuttamaan omia kapeita ennakkokäsityksiäni paikkojen luonteesta, ja auttaa minua kysymään sitä miten me oikeastaan täällä asumme.
teen sillalla venytysliikkeitä, ja ajattelen että koska olen pukeutunut urheilullisesti niin luultavasti monet ajattelevat että olen aamulenkillä. Mietin että jos tekisin samat venytysliikkeet pukeutuneena joihinkin muihin vaatteisiin, esim. jakkuun ja korkokenkiin, niin se muuttaisi kaiken. tämä lienee itsestään selvyys mutta siltikin jaksan ihmetellä sitä.

jenni

WEEK 13

25.3.2008 n. klo 10 - 12 Alppipuisto






Puistossa tuntuu olevan monta paikkaa, jonne voisimme jäädä tekemään harjoituksen: mäen päällä oleva näköalapaikka, mäen keväinen rinne, soittolava ja amfi sekä puistolammen alue. Hetken valintaprosessin jälkeen päädymme penkeille, jotka ovat nyt talvella tyhjän vesialtaan äärellä.

Puolen tunnin harjoituksessa on vapautunut olo, jota ruokkii penkin käytön arkipäiväisyys. Ihmisiä kulkee ohitse junilla, polkupyörillä ja koiria ulkoiluttaen.

Alppipuisto muistuttaa siitä, miten juuri puistot ovat kaupungille tyypillisiä paikkoja, jotka on erityisesti suunniteltu ja jotka muovaavat kaupunkilaisten arkea. Voisi myös miettiä, miten puistojen suunnittelu on myös omanlainen taidemuoto, joka saa ihmisen havainnoimaan maailmaa.

Alppipuisto muistuttaa puistojen historiasta. Kansanpuistot tarjosivat noin sata vuotta sitten esim. työväestölle paikan viettää viikonloppua. Alppipuistoonkin on sijoitettu monia toimintoja. Puiston luonne syntyy siitä, että se tuntuu olevan keskustaan suhteutettuna Linnanmäen huvipuiston takana ja siten reunalla sekä rautatien rajaamana sivussa. Arvelemme että tänne nuorten aikuisten on helppo tulla viettämään vapaa-aikaa. Tulee mieleen varjossa oleminen.

Keskipäivällä tunnelma on arkinen ja ihmiset kulkevat ohi. Mutta toisaalta, miten mukavaa voi
jo olla ajaa pyörällä vihreän läpi. Minulle puisto on juoksulenkkien yksi paikka. Romanttisen keinotekoisen puistolammen kaarteita voi olla mukava kiertää. Kesällä täällä on lintuja.

Harjoituksessa kävelen vesialtaan reunaa alas, nousen ylös, istun penkille, asetun lepäämään sille
jalat selkänojaa vasten, vaihtelen erilaisia istuma-asentoja esim. käsillä suojaten takareisiä kylmää penkkiä vasten. Seuraan Jennin leikkisää toimintaa ja Anun olemuksen muutosta tällä paikalla. Paikasta tulee sillä tavalla erityinen, että se ei tunnu vaativan minulta niin paljon katsomista, jolloin liikkeen toiminnallisuus paljastaa mahdollisuutensa täällä ja tässä tutkimusprosessissa.

Jaakko


En ole koskaan ennen käynyt täällä.
Hmm... Vai olisinko sittenkin?Joskus teininä kun oltiin Lintsillä ja tultiin tänne puistoon istumaan viltille halpojen viinipullojen kanssa?
Tämä on juuri sellainen paikka, jälleen kerran reuna-alue, takatila; Linnanmäen takana, junaradan vieressä. Ihmiset ajavat tästä läpi polkupyörillä, koiran ulkoiluttajia on paljon, sauvakävelijöitä. Ja silti tämä ei ole oikein kenenkään paikka.
Ainakaan nyt, maaliskuussa.
Kaikki mahdollinen pinta on peitetty graffiteilla, roskiksen kyljistä huvimajan pylväisiin. Täällä on myös todella outo tekolampi jonka pohja on tehty betonista. Nyt se on tietysti tyhjä.
Mietin millaisissa paikoissa kaupungissa on eniten liikettä?

Jenni

WEEK 12

20.3.2008 n. klo 20 - 22 Kaivopuisto



Olemme tulleet Kaivopuiston ilmeisesti korkeimmalle kohdalle tähtitornirakennuksen viereen. On ilta, kylmä ja täysikuu. Suomenlinnan majakka vilkuttaa eteen aukeavassa panoraamassa. Satamaan johtavat valot vilkkuvat, taivaalla näkyy lentokoneen valoja ja merellä laivojen. Pimeydessä valot tekevät tilan ja paikan.

Koska en asu Kaivopuiston lähellä, tuntuu erityiseltä olla täällä alkukevään talvisena iltana. Niin - monissa paikoissa käy vain tutuissa olosuhteissa tiettyihin kellonaikoihin tai tiettyinä vuodenaikoina. Juuri tällä paikalla muistini kertoo olleeni ainakin erään vapun aikana muutama vuosi sitten.

Jostain syystä kolmiosaista, paikkaa aistivaa harjoitusta tehdessä, täällä tulee yllättävän liikkuva, lähes lentoon lähtevä olotila. Kaupungin sykkivät valot vaikuttavat. Haluaisin pystyä sykkimään. Harjoituksen ensimmäisessä tai toisessa vaiheessa sekä Anu että minä tanssimme käytävällä hiekka kenkien alla rahisten, välillä lähestymme toisiamme, välillä etäännymme - syntyy toisesta saatuja liikeimpulsseja.

Kurkotan taivasta ja torneja, annan painon viedä minua puistokäytävän reunalta toiselle. Kaartuva hiekkakäytävä on vallimaisella harjanteella. Liikutan kättäni silmieni edessä ja peitän itseltäni kuun. Harjoitusta tehdessä paidan ja housujen välistä paljastuu ihoa ja tunnen kylmyyden, mikä tuntuu tärkeältä. Puolen tunnin harjoituksen jälkeen menemme lämmittelemään minulle tuttuun baariin.

Jaakko

WEEK 11

11.3.2008 n. klo 10 - 12 Mäntymäki



Tämä paikka on minulle tuttu: käyn aina silloin tällöin Töölönlahden kävelylenkilläni myös Mäntymäellä oleskelemassa kallioiden, puiden ja vuodenaikojen kanssa. Se on tärkeää.
Mäen rinteeseen ilmestyvät keväällä ensimmäiset kukatkin.

Tämä kokemus tutusta paikasta on kuitenkin erilainen, kun se on yhdessä havainnointia erityisesti kokonaisvaltaisen kehollisuuden kautta. Huomaan ehkä hieman toisia asioita kuin yksin kävellessä.

Mäntymäellä on erityinen genius loci, paikan henki. Yhteisessä kohtaamisessa tällä kerralla se voisi kiinnittyä siihen, että ympärillä on paljon liikennettä ja liikenteen ääntä, mutta kallion päällä tunnen olevani vetäynyt syrjään - olen omassa rauhassani. Hassua on se, että kun olemme keskittyneet tutkimaan paikkoja, jotka ovat sivussa tai reunalla, tämä paikka on tavallaan kuitenkin keskellä kaikkea. Niin kuin Anu sanoo, että täällä tulee olo, että Helsinki on liikkeessä. Mäntymäki on sillä tavalla myös erityinen, että täältä näkyy Helsingin keskustaan ja vieressä on Stadionin torni. Paikka on siis hyvin tunnistettava, mutta jälleen kerran "huomaamaton". Tämän aamun tilassa aavistamme myös alkukevään ja äänten merkityksen tälle kohtaamiselle.

Koska olen sairaana, en halua liikkua paljon. Katselen eri suuntiin mäeltä. Anun meditatiivisen hidas liike saa minut jatkamaan hidasta kääntymistä ja kiertoja.

Harjoituksen jälkeen päädymme kahvilaan mäen rinteeseen.

Tämän prosessin aikana olen joskus miettinyt, kuinka vähän olemme kohdanneet fyysisesti toisia ihmisiä harjoituksen aikana, vaikka monissa paikoissa on paljon todistusaineistoa siitä, että täällä on käyty: graffiteja, pullonkorkkeja, jalanjälkiä jne. Liikumme eri aikaan täällä. Toisaalta paikan kokeminen on aina sosiaalista, vaikka olisin yksinkin.

Mielenkiintoista on myös suuntien kokeminen: miten havainnon suunta ja mahdollinen kuvaussuunta liittyy jotenkin havaintoalueen luonteeseen kuuluvaan "aukeamiseen" tiettyyn määräävään suuntaan. Esimerkiksi nyt Mäntymäellä katselen luonnollisesti ylhäältä alaspäin, mikä on tuttua myös muista kohteista. On kirjoitettu, että ihmiset hakeutuvat esim. huoneen reunoille turvatakseen selustansa - näköaisti on niin keskeinen. Tämä saattaa vaikuttaa myös ulkona?

Jaakko

WEEK 10

3.3.2008 n. klo 13.30 - 15.30 Vanhankaupungin koski



Tämä on itseä vaaliva paikka. Mietin siksi myös toisinpäin ympäristön vaalimista. Katselen kahta pulua voimalaitoksen putouksen reunalla olevassa puussa. Liikkeestäni tulee pään kääntöjä ja nojailuita kosken ylittävän sillan portin pielessä. Taivaalta sataa lunta - ja on aika hyvä olla ja ihmetellä. Olen käynyt joskus vastarannalla. Tänne voi palata. Aikaa ja tasoja.

Tämä assosioituu Martin Heideggerin asumista luonnehtivaan filosofiaan. Lainaan Pauline von Bonsdorffia: "Asuessamme emme ole ulkopuolisia paikassa, vaan me arvostamme sitä ja tulemme puolestamme arvostetuiksi. Osa historiaani ja mahdollisuuksiani ovat läsnä paikkojeni kautta, ja asua tarkoittaa välttämättä asua merkityksellisesti." (Forss 2007, 15).

Toisaalta tämä projekti on myös työtä: keskityn olemaan paikassa enkä voi kokonaan unohtaa, että meitä kuvataan. Kuvaajana on tällä kertaa Jaakko R. Huuliharppu assosioituu jotenkin nyt tähän paikkaan, kun Jaakko soittaa sillä harjoituksen merkinannot.

toinen Jaakko

WEEK 9

27.02.2008 n. klo 14.30-16.60 Lauttasaaren vesitorni


vesitorni lauttasaaressa. se nousee mäen päälle kuin valtava avaruusalus tai suuren suuri kantarelli. se on hyvin suuri ja hyvin pyöreä ja sen alla on kuin suuren sienen alla pienessä metsässä. samalla mäellä on myös leikkipuisto ja ränsistynyt keltainen huvila, jonka portilla lukee suurin ja vinoin kirjaimin "varokaa koiraa".
ehkä kaikista näistä mielikuvista yhdistettynä vesitornin pyöreyteen tulee jotenkin sadunomainen, lapsenomainen, leikkivä ja jännittäväkin olo.vähän kuin olis piilosilla jonkun kanssa, ei vain tiedä kenen. ajattelen piilosilla olemista, ruudun hyppäämistä, karkuun juoksemista, kiinni ottamista. ajattelen kuinka pyöreän muodon kiertämisestä tulee tuntu loputtomuudesta, tuntuu että kierrän ja kierrän tornin ympäri uudelleen ja uudellen, lopulta melkein transsissa, kiertäminen ei lopu, minä en tule koskaan perille, uudestaan ja uudestaan ohitan samat paikat.
on huikeaa miten erilaiset paikat herättävät erilaisia, tietynlaisia, omansalaisia ajatuksia, erilaisia kuin joku toinen paikka. täällä ajattelen ajan kulkua, oman elämäni ajallisuutta, melkein hengästyn ja alkaa huimaamaan kun tajuan kuinka nopeasti vuodet kuluvat.

jenni


Tämä projekti merkitsee paljon. Hienoksi voisi sanoa, että erilaiset näkemykset kohtaavat - kohtaan Helsinkiä sekä yksin että yhdessä työryhmän ja tulevien kanssakeskustelijoiden kanssa. Vaikka meillä jokaisella on erillisyytemme ja oma historiamme, jonka tuomme tähän työhön, tämä projekti on kai ennen kaikkea tanssin ja videotaiteen näkökulma paikan kokemiseen ja merkityksellisyyteen. Se voisi kenties kutsua ihmisiä "tanssimaan Helsinkiä" tai asumaan koko kotikaupungissa tai seikkailemaan lähellä olevien ihmeellisten asioiden kanssa.

Jaakko


Lauttasaaren vesitorni. Se on tuttu paikka minulle, lauttasaarelaiselle. Ensimmäistä kertaa kun menin sinne, muistan miten ajattelin: vaikuttavaa... tänne olisi hauska tulla tekemään jotain. No, nyt sitten olimme paikassa.

Torni on tällä kertaa valtava sateensuoja. Olin tyytyväinen, että satuimme valitsemaan moisen paikan räntäsadepäivänä. Kierrän ja nojailen. Huomaan, että kierrämme tornia kaikki samaan suuntaan lukuunottamatta Sannia kameran kanssa. Myötäpäivään. Paikka ja sen synnyttämä liike saa ajattelemaan aikaa, kiertoa, vuoden kiertoa. Välillä liikkuessamme huomaan eri aikojen päällekäisyyksiä. Jaakolla aika on nopein, minä menen keskivauhtia ja Jenni on välillä pitkään pysähdyksissä. Ja kohtaamme aina jossain kehällä ohittaaksemme toisemme. Planeetat.

Mietimme, että tänne voisimme tulla uudelleen. Kerran jokaiseen vuodenaikaan. Seuraava kerta on toukokuussa. Valitsenkohan silloin toisen kiertosuunnan? Entä aika, rullaako vauhdilla vai pysäyttääkö? Mikä on muuttunut?

Anu

WEEK 8

18.02.2008 n. klo 13.30-15.30 Kalasatama





jenni



Kalasataman metroaseman vieressä metrojunat kuljettavat ihmisiä paikasta toiseen - Helsinki on liikkeessä vieressäni. Olen sivussa ja pysähtynyt.

Paikka joka tuntuu syrjäänjääneiden kodilta. Jotenkin tämä on edellisen paikan vastakohta: myös likainen, moninainen ja outo - silti vaikuttava ja tosi.

jaakko


Tämä paikka on voisi olla pelottava yksin. On olo, niinkuin olisi jonkun toisen mailla. Näyttää, että puiden ja pensaiden suojissa on tai ainakin on ollut asumus, vaatteita, farkut puussa ja takki kauempana oksassa roikkumassa.

Tila on aidattu eikä pois pääse kuin samaa reittiä. Metro katkaisee tien yhteen suuntaan ja muuten aidat kiertävät aluetta. Ulkoiset puitteet saavat liikkeen näyttäytymään tietynlaisena. On olo, että voisin vain pysähtyä, katsella metron kulkua, piiloutua aidan taakse tai litistyä kallion seinämään.

Metro jarruttaa jossain vaiheessa, juuri, kun kurkistan aidan takaa ja katson. Olinko se minä, joka sai jarrutuksen aikaiseksi, tulee olo, että tekee jotain luvatonta.

Paikka on kiinnostava erilaisuudessaan. Kehollinen tuntemus on aivan toista kuin edeltävällä viikolla mattolaiturilla. Edellisellä viikolla ulotuin kauas, tällä kertaa litistyin kokoon, suojauduin.

Anu

Paljon myöhemmin katson kartasta ja löydän nimen Englantilaiskallio.

Jaakko

WEEK 7

15.02.2008 n. klo 13.45-15.45 Katajanokan mattolaituri

Matkustan kauniina talvipäivänä raitiovaunulla Katajanokalle. Tapaan työryhmän muut jäsenet kioskilla. Työmme on myös erityinen sosiaalinen prosessi. Tuleva kokemus tutkimisesta virittyy joka kerta valittuun paikkaan saapumisesta ja toisten kanssa keskustelusta. Kävelemme kioskilta lähes suoraan mattolaiturille - veden päälle. Liikkumiseen varattu alue rajautuu tällä kertaa laiturirakenteen mukaan hyvin nopeasti - emme käy pitkiä neuvotteluja tilan kanssa ennen varsinaista harjoitusta. Alueelle astuminen ja harjoituksen aloittaminen on myös hyvin selvää. Alue on helppo hahmottaa visuaalisesti edessä olevana kohteena.

Meillä on nyt jo tuttu tutkivan toiminnan kolmivaiheinen harjoitustehtävä. Tällä kertaa harjoituksen kesto on puoli tuntia. Kymmenen minuutin ajan voin tehdä havaintoja tällä paikalla tai tässä tilassa. Laituri on selvästi rajattu toiminnan alue, mutta aistieni rajat ovat toki kaukana. Meren aaltoliike tekee erityisen tilakokemuksen. Tuulen kylmyys ja aallot eivät jähmetä minua vaan innostun ympärillä avautuvasta ympäristöstä. Hengitän sitä.

Harjoituksen toisessa vaiheessa meidän tulee löytää toistettavissa oleva liiketekojen sarja. Valitsen painautumisen pöydälle, nousemisen sen lautojen suuntaisesti vähittäin ylös, tasapainottelun heijaavalla laiturilla, tilaan avautuvan venytyksen, Anun kohtaamisen tasapainotellessa...

Kolmannessa vaiheessa tuomme teot yhteen niin, että valittu ryhmän jäsen pyrkii säilyttämään oman löytämänsä liikkeen, mutta toiset voivat rakentaa hänen ympärilleen omat tekonsa. Kolme vaihetta ovat viitteelliset, koska luontevasti vaiheet voivat limittyä ja otamme vaikutteita toisistamme. Kolmas vaihe tuntuu tällä kertaa jäävän hieman kesken - paikasta kiteytynyt yhteinen tanssi ei ehdi juuri toistua, mutta on jo havaittavissa. Tällä kerralla tuntuu luontevalta olla lähellä toista. Harjoituksen lopuksi Sanni kuvaa paikan yksityiskohtia.

Kylmässä ilmassa on mukava kävellä kahvilaan Senaatintorille. Jenni ja minä keskustelemme Katajanokan rakennuksista.

Kokonaisvaikutelmaksi jää positiivisuus ja jonkinlainen suomalaisuus, jonka virittää raikas sää ja jäänmurtajien ponteva olemus takanamme

Kirsi Saarikangas erottaa kaksi eri tutkimusperinnettä, joiden tavat käyttää käsitteitä paikka ja tila ovat erilaiset: "Certeau erottaa tilan (espace) ja paikan (lieu) sillä perusteella, että paikkaan sisältyy hänen mukaansa järjestys ja pysyvyys, paikassa asiat ovat suhteessa toisiinsa, jokainen omalla paikallaan. Tilaan taas kuuluu liike ja aika, eikä siihen sisälly paikan ja "oman"yhtenäisyyttä ja vakautta. Paikan voi näin ymmärtää sijaintina ja rajallisena tilana, esineillä ja ihmisillä on omat paikkansa - ja kokemuksensa paikoista. Tilaan liittyy liike ja moniulotteisuus: se on yhtä aikaa arkkitehtoninen, materiaalinen ja sosiaalinen eletty tila. Arkipäivän kertomuksissa tilat ja paikat esiintyvät kuitenkin rinnan ja muuttuvat jatkuvasti toisikseen." Saarikangas jatkaa: "Rakennetun tilan ja sen merkitysten analyysissä Certaun tilan ja paikan erottelu on mielestäni käyttökelpoisempi kuin humanistisen ja kulttuurimaantieteen päinvastainen erottelu, jossa paikka on keskeinen tilan sijasta. Neutraali ympäristö - abstrakti tila - muotoutuu henkilökohtaiseksi paikaksi sille annettujen inhimillisten merkitysten kautta. Tässä ajattelussa tila on abstrakti, pysyvä ja geometrinen: ihmiset tekevät tilasta paikan. Tilan staattisuus korostuu samalla kun paikkaan liittyvä pysyvyys säilyy. Certaun ajattelu taas korostaa tilan liikettä ja jatkuvaa muutosta." (Saarikangas , 134-135).

Katajanokka on tuttu ja vieras yhtä aikaa. Helsingin paikat tuntuvat olevan lähellä. Täältä näkyy moneen suuntaan. Tämä on kuin jokin avainkohta Helsinkiin - ja samalla sivussa tai reunalla. Tulevaisuus muuttaa varmaan tämänkin paikan.

Jaakko

Mattolaituri on miellyttävä paikka! Koko laituri on liikkeessä, tulee ja meri velloo alla. On itse liikkeessä ja alusta on liikkeessä. Paikallaan seisten tai makuullaan pöydän päällä vesi heijaa kuin uimapatjalla. Hämmentävää, kylmä, mutta vesi on vapaana.

Paikka on selkeästi rajattu ja se vaikuttaa koko harjoituksen rytmiin ja intensiteettiin. Vaikka teemme omaa osiotamme, toisten valinnat vaikuttavat tahtomattakin. Rajaus tuntuu myös nostavan paikassa olevia asioita paremmin esiin. On aikaa havaintojen/löytöjen kehittelyyn. Omien, hioutuneempien valintojen kautta syntyy myös kiinnostavampi liikkeellinen suhde toisiin. Omilla valinnoillaan voi alkaa leikitellä suhteessa toisen valintoihin.

Lähietäisyydellä ovat valtavat jäänmurtajat. Työttöminäkö kohta? Juuri saman viikon lehdessä oli artikkeli kuinka jäänmurtajia on tarvittu tänä talvena paljon vähemmän kuin edellisinä. Ei voi olla ajattelematta ilmaston muutoksia, kun helmikuussa seilaa mattolaiturilla ja vesi pärskyy laiturin rakosista. Parin päivän päästä laituri oli tosin jäätynyt kiinni. Sanni oli käynyt toteamassa.

Jäin pohtimaan mahdollisuuksia palata paikkoihin ja kokemuksia, joita olemme jo saaneet. Miten jakaa projekti niin, että kokemus paikoista välittyy? Tulemalla valikoituihin paikkoihin ja osallistumalla scoreen? Tehden havaintoja liikkeellisesti, niinkuin mekin olemme tehneet...

Anu

WEEK 6

04.02.2008 n. klo 10.30 - 12.30 Eteläinen rautatiekatu



Olemme satamaradan ratakuilun laidalla Malminkadun pään talojen juuressa. Tämä on Helsingin keskustassa outo rajapaikka. Tarkempi alue valikoituu videokameralle otollisen katseen suunnan lähtökohdista. Tutkimme rauhassa paikkaa, jossa olemme: edessä rata, sen kallioleikkaus, puita ja betonirakenteita, roskaa. Takana on rakennustyömaa. Tänne radan äärelle ei normaalisti pääse eikä saa tulla. Paikka on vaikuttava: radan kaksi kaartuvaa suuntaa ja talojen korkeus yläpuolella. Tämäkin on muuttuva paikka. Tulevaisuudessa rata jää pois käytöstä.

Harjoituksessa on aikaa. Keskityn paikkaan muistuttaen mieleen Deboran Hayn havainnon harjoituksen ohjeen, vaikka en seuraa sitä pitempään. Syntyy reitti ja tekojen sarja, jota ohjaavat rakenteet, loskaisen maan liukkaus ja betonin kitka sekä katseen suunnat ja yhteinen leikki. Rata on hieman pelottava, varsinkin kun edessä on kallioseinämä. Kesken harjoituksen juna kulkee ohi! Ohittamisesta tulee merkitys.

Tällä kertaa pystyn olemaan paremmin avoinna huomioille vielä siinäkin vaiheessa, kun alan toistaa valikoituneita tekoja.

Tämä on sarjassamme ensimmäinen paikka, joka ei ole meren rannan lähellä. Toisaalta hauska huomata merkitysyhteys: rata menee satamaan ja on ilmeisesti aikoinaan kiertänyt kaupunkia tältä puolelta pitkällekin ranta-alueita kulkien.

Paikka virittää ja suuntaa mieltä. Harjoituksen jälkeen keskustelemme esim. rautateistä.

Jaakko


Ensin mietin, saako täällä tutkia ja liikehtiä. Aidattu alue, mutta aidassa on helposti ylitettäviä kohtia ja moni muukin näkyy ylittäneen rajan. Inspiroivaa. Paljon geometrisiä muotoja, pintoja, linjoja, orgaanista ja rakennettua. Rakennettu tuntuu kuin kasvaneen kiinni orgaaniseen. Betoni möhkäle nousee yhtälailla maaperästä kuin kalliokin.

Lähden korkealta ja pudottaudun alas. Kiipeän puuhun ja betonille. Ylös ja alas. Suuntia ja kuten Jaakkokin kommentoi, ohituksia. Niistä tulee määräävä teema. Juna ohittaa. Ohituksesta syntyy liikkeellinen peli. Toinen teema on piilo. Näyn ja en näy, kallion kolossa, betonin takana, yläpuolella, puussa. Huomaamattomana luvattomassa paikassa. Toisaalta tehden itseni hyvinkin näkyväksi.

Alue tuntuu hylätyltä. Paikalta, jonka voi ohittaa, jättää huomiotta. Vieressä on työmaa, rakentamisen äänet hallitsevat, autot, kaivaus, lastaus ja purkaus. Ja siinä sivussa, vieressä liikumme rakennusten äänten rytmissä, rakennellen omaamme. Ei se ehkä ulkopuolisesta työltä näytä. Vaatteet ja hanskat likomärät kiipeilystä.

Anu

Täytyy vielä lisätä.
Tutkimusmatkat ovat alkaneet vaikuttaa omaan arkeen, kulkureitteihin ja paikkojen havainnoimiseen. Kulkiessani paikkojen ohi, joissa olemme jo käyneet, muistan syntyneen scoren. Mietin, miltä tuntuisi tehdä se nyt. Mietin myös, miten score on mahtanut näyttäytyä satunnaiselle ohikulkijalle.




Kirsi Saarikangas kirjoittaa Michel de Certauta käsitellessään: "Tilan merkitys muodostuu ennen kaikkea tekemisessä ja tilassa liikkumisessa. Kaupungin merkitys tilana muodostuu kävelemisessä ja kävelemällä." Hän jatkaa: "Kävelemällä tapahtuu tilan topografinen haltuunotto, eri paikkojen välisten suhteiden hahmottaminen ja paikan tilallinen todellistaminen." (Saarikangas 2006, 42).

Edelleen Saarikankaan kautta voimme kysellä paikan käsitteen eri merkityksiä: "Certeau erottaa analyysissään tilan (espace) ja paikan (lieu) sillä perusteella, että paikkaan sisältyy hänen mukaansa järjestys ja pysyvyys, paikassa asiat ovat suhteessa toisiinsa, jokainen omalla paikallaan, kun taas tilaan kuuluu liike ja aika,eikä siihen sisälly paikan ja "oman" yhtenäisyyttä ja stabiiliutta." (Saarikangas 2006 , 43). Tämä linkittyy jollain tavalla juuri Satamaradan ja Aurinkolahden kokemuksiin?

Jaakko


Katson teitä linssin takaa lintuperspektiivistä
Kuinka pieniä te olettekaan ja valtavaa tila ympärillänne
Geometrisia muotoja synnyttävät objektit, "mööpelit", puhuttelevat minua

Funktionaalisuuden lähtökohdista ajatellen, tämä tila ei tunnu tarjoavan ihmiselle arkipäiväisenä, sen enempää kuin vapaa-ajanviettoon liittyvänä, ohikulkujettavana eikä edes satunnaisen tarkastelun kohteeksi joutuvana paikkana, juuri minkäänlaista toiminnallista tilaelementtiä. Näin ollen, voisimme kutsua tätä tilaa Perecin hakemaksi hyödyttömäksi tilaksi (afunktionaalinen huone), ei siis tilaksi ilman erityistä tarkoitusta vaan tilaksi erityisesti ilman tarkoitusta. Tämä utooppinen ajatus nykypäiväisestä pääkaupungista, johon olisi sijoitettu tietty määrää afunktinaalisia tiloja, katkeaa junan lävistäessä horisontaalisesti linssin rajaaman tilan, kameran ollessa suunnattuna veritikaalisesti kohti alikulkevan junan kattoa. En odota junaa, tuota hitaudessaan ajanpysäyttävää, loputtoman pitkää muistutusta siitä, että tämäkin rata todella makaa maassa vain koska sille on tarvetta. Rata toimii erinäisten satamasta saapuvien rahtikuljetusten kannattelijana.

Olemme siis junaradalla, sissitaiteilijat, Guerilla Artistit, me liitymme teihin! Oudoksumme tätä itsestään (autenttisesti?) syntynyttä, vailla aiempaa tietoisuutta olevaa muuntautumistamme. Vasta junankujettajan ilme, joka tässä tapauksessa jää vaille todistusaienietoa, osoittaa meidän olenvan "väärässä" paikassa. Meidän sissitaide ei ole pysyvää. Muutamme tilan ilmeen vain hetkellisesti mutta kuitenkin, siinä määrin odottamattomalla tavalla, jokaisella kerralla, että satunnainen ohikulkija, tässä tapauksessa junan kuljettaja, saa kokea vertaansa vailla olevan, tilan uudenlaisen käyttöönottotavan.

WIKIPEDIAn määritelmä sissitaiteesta...

The production of guerrilla art is focused on cause and effect, not the material piece itself. It aims to produce an effect within the minds of those people that live within the environment being altered. It does not necessarily aim to produce art that is meaningful in itself.

Tässä tapauksessa voimme vain kontemploida junankuljettajan kokemusta, tämän nähdessään erään naisen riippuvan pelokkaan näköisenä radan sivussa kasvavassa puussa, vierellään eräs henkeäänpidättävä, kallioon litistynyt mies.

Sanni

WEEK 5

01.02.2008 n. klo 18.00-20.00 Aurinkolahti, Vuosaari




Matkustan metrolla Vuosaareen päivän vaihtuessa illaksi. Minulla on etukäteismielikuvia paikasta ja ajasta. Miltä tuntuu työskennellä pimeään aikaan valoissa?

Paikkaan saapuminen on erityistä.

Harjoituksessa kohtaan rannan ja talojen yhdensuuntaisen linjan, jota vasten tuuli puhaltaa. Käännyn vuorotellen tuulta päin kohti merta ja sitten taas uudelleen kohti taloja.

Paikka on uusi enkä aisti rakennetun ympäristön historiallisia kerroksia juuri täällä.

Mietin kotien määrää.

Jaakko


Meren ranta. Meri on auki, vaikka mennään helmikuun ensimmäistä päivää. Näkymä on kiehtova. Ranta alue on tyhjä lukuunottamatta muutamia ihmisiä, jotka seisovat osittain meren puolella, kumpparit jalassa. Aallon murtajan reunamilla on pimeää, katuvalojen alla kehät. Pimeyteen voi hävitä, mennä piiloon.

Vaikka ympärillä on paljon ikkunoita, paikassa on yksinäinen olo. Helppo liikkua, suojassa, vaikka näkyvillä.

Paikassa on paljon liikettä. Voimakas tuuli, lumisade ja avoin meri. Pysähdyttävää. Luonnon voima saa tällä kertaa liikkeen meditatiivisemmaksi, sitä leimaa seisahtuminen, nojaus tuulta vasten, mukaan meneminen ja pyörintä. Olo liikkeen jälkeen on rauhoittunut, puhdistunut, levännyt.

Koemme hetken, jolloin kaikki pysähtyvät yhtäaikaa eikä kenelläkään ole tarvetta jatkaa. Tämä riittää, tähän voisi jäädä.

Epäsuomalainen paikka.

Anu


Aivan hillitön lumipyry, horisonttia ei näy, periferistä näkymää ei ollenkaan hupun ja myssyn alta, jääkiteitä lentää suoraan silmiin, aallot tyrskyävät vihreinä vaahtopäinä rantaan. On hurjaa, villiä, pelottavaakin nähdä lumen peittämä hiekkaranta ja avoimena tyrskyävä meri, kuin eläimen avoin kita joka ahmaisee rantaa valtavina suupaloina, suupielet vaahdossa.
Tuntuu kuin olisi maailman laidalla, ikimeren äärellä, pannukakun reunalla.
Tähän loppuu ihmisten asuttama maailma, tuolla on kerrostalojen silmät, jalkalamppujen lämpöiset kehät olohuoneissa ja television unettava sini, ihmisiä kulkee keittiöstä olohuoneeseen ja olohuoneesta makuuhuoneeseen, tuosta alkaa meri ja jättiläisten valtakunta.
Kokeilen jalalla vesirajaa ja varovasti tunnustelen koska putoan maailman reunalta, vai putoanko?
Tämä paikka on kuin Siperian ja Etelä-Espanjan risteytys, maailman ääri.


Jenni