Näky lasten leikkitelineeltä, Lapinlahden sairaalan pihalta. Leikkiteline tuo mieleeni lapsuuden ajan mielikuvitusleikit ja -maailmat. Silloin leikkitelineet olivat jotain muuta kuin vain telineitä, kiipeilypuut muutakin kuin kiipeilypuita. Kun kesäisin mentiin mökille, pihan koivu oli jännittävyyden huippu, kunnes joku kesä, se korkealla ollu oksa jossa aina kiepuin, ei enää ollukaan niin kovin korkealla, eikä koko koivu enää ollut niin kovin jännittävä.
Tämä kiipeilyteline on seissyt täällä kauan, moni lapsi on siinä kiipeillyt. Joskus se on ollut sairaalassa vieraskäynnille tulleen lapsen toiveiden täyttymys. Toivoisin voivani nähdä tämän telineen muuna kuin vain telineenä, mutta en pysty. Toivoisin voivani kuvata tämän tunteen paremmin, mutta en pysty.
Sanni
Katse on liikettä. Suuntaan aistejani.
Kuljen pihan satunnaiselta kukkatöppäältä kohti sairaalarakennusta. Kulusta tulee mutkitteleva. Leikkitelineen kaari muodostuu portiksi. Teen kahdeksikkoa sen ympärillä. Tutkin metallikaarta. Työnnän pään sen askelmien väliin. Nousen kaaren päälle jalat risti-istunnassa. Näen itseni kuvana: mustatakkinen mies leikkitelineen kaaren päällä. laskeudun alas. Seuraavalla kerralla uskaltaudun seisomaan kaaren päällä. Ympärillä sairaalapuiston tunnelma ja voimalaitoksen tulkittu uljaus. Pidän leikkitelineestä, jossa on mennyt muoto, joka tuntuu herkältä erilaisuudessaan.
Jaakko
No comments:
Post a Comment