WEEK 13

25.3.2008 n. klo 10 - 12 Alppipuisto






Puistossa tuntuu olevan monta paikkaa, jonne voisimme jäädä tekemään harjoituksen: mäen päällä oleva näköalapaikka, mäen keväinen rinne, soittolava ja amfi sekä puistolammen alue. Hetken valintaprosessin jälkeen päädymme penkeille, jotka ovat nyt talvella tyhjän vesialtaan äärellä.

Puolen tunnin harjoituksessa on vapautunut olo, jota ruokkii penkin käytön arkipäiväisyys. Ihmisiä kulkee ohitse junilla, polkupyörillä ja koiria ulkoiluttaen.

Alppipuisto muistuttaa siitä, miten juuri puistot ovat kaupungille tyypillisiä paikkoja, jotka on erityisesti suunniteltu ja jotka muovaavat kaupunkilaisten arkea. Voisi myös miettiä, miten puistojen suunnittelu on myös omanlainen taidemuoto, joka saa ihmisen havainnoimaan maailmaa.

Alppipuisto muistuttaa puistojen historiasta. Kansanpuistot tarjosivat noin sata vuotta sitten esim. työväestölle paikan viettää viikonloppua. Alppipuistoonkin on sijoitettu monia toimintoja. Puiston luonne syntyy siitä, että se tuntuu olevan keskustaan suhteutettuna Linnanmäen huvipuiston takana ja siten reunalla sekä rautatien rajaamana sivussa. Arvelemme että tänne nuorten aikuisten on helppo tulla viettämään vapaa-aikaa. Tulee mieleen varjossa oleminen.

Keskipäivällä tunnelma on arkinen ja ihmiset kulkevat ohi. Mutta toisaalta, miten mukavaa voi
jo olla ajaa pyörällä vihreän läpi. Minulle puisto on juoksulenkkien yksi paikka. Romanttisen keinotekoisen puistolammen kaarteita voi olla mukava kiertää. Kesällä täällä on lintuja.

Harjoituksessa kävelen vesialtaan reunaa alas, nousen ylös, istun penkille, asetun lepäämään sille
jalat selkänojaa vasten, vaihtelen erilaisia istuma-asentoja esim. käsillä suojaten takareisiä kylmää penkkiä vasten. Seuraan Jennin leikkisää toimintaa ja Anun olemuksen muutosta tällä paikalla. Paikasta tulee sillä tavalla erityinen, että se ei tunnu vaativan minulta niin paljon katsomista, jolloin liikkeen toiminnallisuus paljastaa mahdollisuutensa täällä ja tässä tutkimusprosessissa.

Jaakko


En ole koskaan ennen käynyt täällä.
Hmm... Vai olisinko sittenkin?Joskus teininä kun oltiin Lintsillä ja tultiin tänne puistoon istumaan viltille halpojen viinipullojen kanssa?
Tämä on juuri sellainen paikka, jälleen kerran reuna-alue, takatila; Linnanmäen takana, junaradan vieressä. Ihmiset ajavat tästä läpi polkupyörillä, koiran ulkoiluttajia on paljon, sauvakävelijöitä. Ja silti tämä ei ole oikein kenenkään paikka.
Ainakaan nyt, maaliskuussa.
Kaikki mahdollinen pinta on peitetty graffiteilla, roskiksen kyljistä huvimajan pylväisiin. Täällä on myös todella outo tekolampi jonka pohja on tehty betonista. Nyt se on tietysti tyhjä.
Mietin millaisissa paikoissa kaupungissa on eniten liikettä?

Jenni

WEEK 12

20.3.2008 n. klo 20 - 22 Kaivopuisto



Olemme tulleet Kaivopuiston ilmeisesti korkeimmalle kohdalle tähtitornirakennuksen viereen. On ilta, kylmä ja täysikuu. Suomenlinnan majakka vilkuttaa eteen aukeavassa panoraamassa. Satamaan johtavat valot vilkkuvat, taivaalla näkyy lentokoneen valoja ja merellä laivojen. Pimeydessä valot tekevät tilan ja paikan.

Koska en asu Kaivopuiston lähellä, tuntuu erityiseltä olla täällä alkukevään talvisena iltana. Niin - monissa paikoissa käy vain tutuissa olosuhteissa tiettyihin kellonaikoihin tai tiettyinä vuodenaikoina. Juuri tällä paikalla muistini kertoo olleeni ainakin erään vapun aikana muutama vuosi sitten.

Jostain syystä kolmiosaista, paikkaa aistivaa harjoitusta tehdessä, täällä tulee yllättävän liikkuva, lähes lentoon lähtevä olotila. Kaupungin sykkivät valot vaikuttavat. Haluaisin pystyä sykkimään. Harjoituksen ensimmäisessä tai toisessa vaiheessa sekä Anu että minä tanssimme käytävällä hiekka kenkien alla rahisten, välillä lähestymme toisiamme, välillä etäännymme - syntyy toisesta saatuja liikeimpulsseja.

Kurkotan taivasta ja torneja, annan painon viedä minua puistokäytävän reunalta toiselle. Kaartuva hiekkakäytävä on vallimaisella harjanteella. Liikutan kättäni silmieni edessä ja peitän itseltäni kuun. Harjoitusta tehdessä paidan ja housujen välistä paljastuu ihoa ja tunnen kylmyyden, mikä tuntuu tärkeältä. Puolen tunnin harjoituksen jälkeen menemme lämmittelemään minulle tuttuun baariin.

Jaakko

WEEK 11

11.3.2008 n. klo 10 - 12 Mäntymäki



Tämä paikka on minulle tuttu: käyn aina silloin tällöin Töölönlahden kävelylenkilläni myös Mäntymäellä oleskelemassa kallioiden, puiden ja vuodenaikojen kanssa. Se on tärkeää.
Mäen rinteeseen ilmestyvät keväällä ensimmäiset kukatkin.

Tämä kokemus tutusta paikasta on kuitenkin erilainen, kun se on yhdessä havainnointia erityisesti kokonaisvaltaisen kehollisuuden kautta. Huomaan ehkä hieman toisia asioita kuin yksin kävellessä.

Mäntymäellä on erityinen genius loci, paikan henki. Yhteisessä kohtaamisessa tällä kerralla se voisi kiinnittyä siihen, että ympärillä on paljon liikennettä ja liikenteen ääntä, mutta kallion päällä tunnen olevani vetäynyt syrjään - olen omassa rauhassani. Hassua on se, että kun olemme keskittyneet tutkimaan paikkoja, jotka ovat sivussa tai reunalla, tämä paikka on tavallaan kuitenkin keskellä kaikkea. Niin kuin Anu sanoo, että täällä tulee olo, että Helsinki on liikkeessä. Mäntymäki on sillä tavalla myös erityinen, että täältä näkyy Helsingin keskustaan ja vieressä on Stadionin torni. Paikka on siis hyvin tunnistettava, mutta jälleen kerran "huomaamaton". Tämän aamun tilassa aavistamme myös alkukevään ja äänten merkityksen tälle kohtaamiselle.

Koska olen sairaana, en halua liikkua paljon. Katselen eri suuntiin mäeltä. Anun meditatiivisen hidas liike saa minut jatkamaan hidasta kääntymistä ja kiertoja.

Harjoituksen jälkeen päädymme kahvilaan mäen rinteeseen.

Tämän prosessin aikana olen joskus miettinyt, kuinka vähän olemme kohdanneet fyysisesti toisia ihmisiä harjoituksen aikana, vaikka monissa paikoissa on paljon todistusaineistoa siitä, että täällä on käyty: graffiteja, pullonkorkkeja, jalanjälkiä jne. Liikumme eri aikaan täällä. Toisaalta paikan kokeminen on aina sosiaalista, vaikka olisin yksinkin.

Mielenkiintoista on myös suuntien kokeminen: miten havainnon suunta ja mahdollinen kuvaussuunta liittyy jotenkin havaintoalueen luonteeseen kuuluvaan "aukeamiseen" tiettyyn määräävään suuntaan. Esimerkiksi nyt Mäntymäellä katselen luonnollisesti ylhäältä alaspäin, mikä on tuttua myös muista kohteista. On kirjoitettu, että ihmiset hakeutuvat esim. huoneen reunoille turvatakseen selustansa - näköaisti on niin keskeinen. Tämä saattaa vaikuttaa myös ulkona?

Jaakko

WEEK 10

3.3.2008 n. klo 13.30 - 15.30 Vanhankaupungin koski



Tämä on itseä vaaliva paikka. Mietin siksi myös toisinpäin ympäristön vaalimista. Katselen kahta pulua voimalaitoksen putouksen reunalla olevassa puussa. Liikkeestäni tulee pään kääntöjä ja nojailuita kosken ylittävän sillan portin pielessä. Taivaalta sataa lunta - ja on aika hyvä olla ja ihmetellä. Olen käynyt joskus vastarannalla. Tänne voi palata. Aikaa ja tasoja.

Tämä assosioituu Martin Heideggerin asumista luonnehtivaan filosofiaan. Lainaan Pauline von Bonsdorffia: "Asuessamme emme ole ulkopuolisia paikassa, vaan me arvostamme sitä ja tulemme puolestamme arvostetuiksi. Osa historiaani ja mahdollisuuksiani ovat läsnä paikkojeni kautta, ja asua tarkoittaa välttämättä asua merkityksellisesti." (Forss 2007, 15).

Toisaalta tämä projekti on myös työtä: keskityn olemaan paikassa enkä voi kokonaan unohtaa, että meitä kuvataan. Kuvaajana on tällä kertaa Jaakko R. Huuliharppu assosioituu jotenkin nyt tähän paikkaan, kun Jaakko soittaa sillä harjoituksen merkinannot.

toinen Jaakko