Saturday, March 29, 2008

WEEK 12

20.3.2008 n. klo 20 - 22 Kaivopuisto



Olemme tulleet Kaivopuiston ilmeisesti korkeimmalle kohdalle tähtitornirakennuksen viereen. On ilta, kylmä ja täysikuu. Suomenlinnan majakka vilkuttaa eteen aukeavassa panoraamassa. Satamaan johtavat valot vilkkuvat, taivaalla näkyy lentokoneen valoja ja merellä laivojen. Pimeydessä valot tekevät tilan ja paikan.

Koska en asu Kaivopuiston lähellä, tuntuu erityiseltä olla täällä alkukevään talvisena iltana. Niin - monissa paikoissa käy vain tutuissa olosuhteissa tiettyihin kellonaikoihin tai tiettyinä vuodenaikoina. Juuri tällä paikalla muistini kertoo olleeni ainakin erään vapun aikana muutama vuosi sitten.

Jostain syystä kolmiosaista, paikkaa aistivaa harjoitusta tehdessä, täällä tulee yllättävän liikkuva, lähes lentoon lähtevä olotila. Kaupungin sykkivät valot vaikuttavat. Haluaisin pystyä sykkimään. Harjoituksen ensimmäisessä tai toisessa vaiheessa sekä Anu että minä tanssimme käytävällä hiekka kenkien alla rahisten, välillä lähestymme toisiamme, välillä etäännymme - syntyy toisesta saatuja liikeimpulsseja.

Kurkotan taivasta ja torneja, annan painon viedä minua puistokäytävän reunalta toiselle. Kaartuva hiekkakäytävä on vallimaisella harjanteella. Liikutan kättäni silmieni edessä ja peitän itseltäni kuun. Harjoitusta tehdessä paidan ja housujen välistä paljastuu ihoa ja tunnen kylmyyden, mikä tuntuu tärkeältä. Puolen tunnin harjoituksen jälkeen menemme lämmittelemään minulle tuttuun baariin.

Jaakko

No comments: