Matkustan metrolla Vuosaareen päivän vaihtuessa illaksi. Minulla on etukäteismielikuvia paikasta ja ajasta. Miltä tuntuu työskennellä pimeään aikaan valoissa?
Paikkaan saapuminen on erityistä.
Harjoituksessa kohtaan rannan ja talojen yhdensuuntaisen linjan, jota vasten tuuli puhaltaa. Käännyn vuorotellen tuulta päin kohti merta ja sitten taas uudelleen kohti taloja.
Paikka on uusi enkä aisti rakennetun ympäristön historiallisia kerroksia juuri täällä.
Mietin kotien määrää.
Jaakko
Meren ranta. Meri on auki, vaikka mennään helmikuun ensimmäistä päivää. Näkymä on kiehtova. Ranta alue on tyhjä lukuunottamatta muutamia ihmisiä, jotka seisovat osittain meren puolella, kumpparit jalassa. Aallon murtajan reunamilla on pimeää, katuvalojen alla kehät. Pimeyteen voi hävitä, mennä piiloon.
Vaikka ympärillä on paljon ikkunoita, paikassa on yksinäinen olo. Helppo liikkua, suojassa, vaikka näkyvillä.
Paikassa on paljon liikettä. Voimakas tuuli, lumisade ja avoin meri. Pysähdyttävää. Luonnon voima saa tällä kertaa liikkeen meditatiivisemmaksi, sitä leimaa seisahtuminen, nojaus tuulta vasten, mukaan meneminen ja pyörintä. Olo liikkeen jälkeen on rauhoittunut, puhdistunut, levännyt.
Koemme hetken, jolloin kaikki pysähtyvät yhtäaikaa eikä kenelläkään ole tarvetta jatkaa. Tämä riittää, tähän voisi jäädä.
Epäsuomalainen paikka.
Anu
Aivan hillitön lumipyry, horisonttia ei näy, periferistä näkymää ei ollenkaan hupun ja myssyn alta, jääkiteitä lentää suoraan silmiin, aallot tyrskyävät vihreinä vaahtopäinä rantaan. On hurjaa, villiä, pelottavaakin nähdä lumen peittämä hiekkaranta ja avoimena tyrskyävä meri, kuin eläimen avoin kita joka ahmaisee rantaa valtavina suupaloina, suupielet vaahdossa.
Tuntuu kuin olisi maailman laidalla, ikimeren äärellä, pannukakun reunalla.
Tähän loppuu ihmisten asuttama maailma, tuolla on kerrostalojen silmät, jalkalamppujen lämpöiset kehät olohuoneissa ja television unettava sini, ihmisiä kulkee keittiöstä olohuoneeseen ja olohuoneesta makuuhuoneeseen, tuosta alkaa meri ja jättiläisten valtakunta.
Kokeilen jalalla vesirajaa ja varovasti tunnustelen koska putoan maailman reunalta, vai putoanko?
Tämä paikka on kuin Siperian ja Etelä-Espanjan risteytys, maailman ääri.
Jenni
No comments:
Post a Comment