Olemme satamaradan ratakuilun laidalla Malminkadun pään talojen juuressa. Tämä on Helsingin keskustassa outo rajapaikka. Tarkempi alue valikoituu videokameralle otollisen katseen suunnan lähtökohdista. Tutkimme rauhassa paikkaa, jossa olemme: edessä rata, sen kallioleikkaus, puita ja betonirakenteita, roskaa. Takana on rakennustyömaa. Tänne radan äärelle ei normaalisti pääse eikä saa tulla. Paikka on vaikuttava: radan kaksi kaartuvaa suuntaa ja talojen korkeus yläpuolella. Tämäkin on muuttuva paikka. Tulevaisuudessa rata jää pois käytöstä.
Harjoituksessa on aikaa. Keskityn paikkaan muistuttaen mieleen Deboran Hayn havainnon harjoituksen ohjeen, vaikka en seuraa sitä pitempään. Syntyy reitti ja tekojen sarja, jota ohjaavat rakenteet, loskaisen maan liukkaus ja betonin kitka sekä katseen suunnat ja yhteinen leikki. Rata on hieman pelottava, varsinkin kun edessä on kallioseinämä. Kesken harjoituksen juna kulkee ohi! Ohittamisesta tulee merkitys.
Tällä kertaa pystyn olemaan paremmin avoinna huomioille vielä siinäkin vaiheessa, kun alan toistaa valikoituneita tekoja.
Tämä on sarjassamme ensimmäinen paikka, joka ei ole meren rannan lähellä. Toisaalta hauska huomata merkitysyhteys: rata menee satamaan ja on ilmeisesti aikoinaan kiertänyt kaupunkia tältä puolelta pitkällekin ranta-alueita kulkien.
Paikka virittää ja suuntaa mieltä. Harjoituksen jälkeen keskustelemme esim. rautateistä.
Jaakko
Ensin mietin, saako täällä tutkia ja liikehtiä. Aidattu alue, mutta aidassa on helposti ylitettäviä kohtia ja moni muukin näkyy ylittäneen rajan. Inspiroivaa. Paljon geometrisiä muotoja, pintoja, linjoja, orgaanista ja rakennettua. Rakennettu tuntuu kuin kasvaneen kiinni orgaaniseen. Betoni möhkäle nousee yhtälailla maaperästä kuin kalliokin.
Lähden korkealta ja pudottaudun alas. Kiipeän puuhun ja betonille. Ylös ja alas. Suuntia ja kuten Jaakkokin kommentoi, ohituksia. Niistä tulee määräävä teema. Juna ohittaa. Ohituksesta syntyy liikkeellinen peli. Toinen teema on piilo. Näyn ja en näy, kallion kolossa, betonin takana, yläpuolella, puussa. Huomaamattomana luvattomassa paikassa. Toisaalta tehden itseni hyvinkin näkyväksi.
Alue tuntuu hylätyltä. Paikalta, jonka voi ohittaa, jättää huomiotta. Vieressä on työmaa, rakentamisen äänet hallitsevat, autot, kaivaus, lastaus ja purkaus. Ja siinä sivussa, vieressä liikumme rakennusten äänten rytmissä, rakennellen omaamme. Ei se ehkä ulkopuolisesta työltä näytä. Vaatteet ja hanskat likomärät kiipeilystä.
Anu
Täytyy vielä lisätä.
Tutkimusmatkat ovat alkaneet vaikuttaa omaan arkeen, kulkureitteihin ja paikkojen havainnoimiseen. Kulkiessani paikkojen ohi, joissa olemme jo käyneet, muistan syntyneen scoren. Mietin, miltä tuntuisi tehdä se nyt. Mietin myös, miten score on mahtanut näyttäytyä satunnaiselle ohikulkijalle.
Kirsi Saarikangas kirjoittaa Michel de Certauta käsitellessään: "Tilan merkitys muodostuu ennen kaikkea tekemisessä ja tilassa liikkumisessa. Kaupungin merkitys tilana muodostuu kävelemisessä ja kävelemällä." Hän jatkaa: "Kävelemällä tapahtuu tilan topografinen haltuunotto, eri paikkojen välisten suhteiden hahmottaminen ja paikan tilallinen todellistaminen." (Saarikangas 2006, 42).
Edelleen Saarikankaan kautta voimme kysellä paikan käsitteen eri merkityksiä: "Certeau erottaa analyysissään tilan (espace) ja paikan (lieu) sillä perusteella, että paikkaan sisältyy hänen mukaansa järjestys ja pysyvyys, paikassa asiat ovat suhteessa toisiinsa, jokainen omalla paikallaan, kun taas tilaan kuuluu liike ja aika,eikä siihen sisälly paikan ja "oman" yhtenäisyyttä ja stabiiliutta." (Saarikangas 2006 , 43). Tämä linkittyy jollain tavalla juuri Satamaradan ja Aurinkolahden kokemuksiin?
Jaakko
Katson teitä linssin takaa lintuperspektiivistä
Kuinka pieniä te olettekaan ja valtavaa tila ympärillänne
Geometrisia muotoja synnyttävät objektit, "mööpelit", puhuttelevat minua
Funktionaalisuuden lähtökohdista ajatellen, tämä tila ei tunnu tarjoavan ihmiselle arkipäiväisenä, sen enempää kuin vapaa-ajanviettoon liittyvänä, ohikulkujettavana eikä edes satunnaisen tarkastelun kohteeksi joutuvana paikkana, juuri minkäänlaista toiminnallista tilaelementtiä. Näin ollen, voisimme kutsua tätä tilaa Perecin hakemaksi hyödyttömäksi tilaksi (afunktionaalinen huone), ei siis tilaksi ilman erityistä tarkoitusta vaan tilaksi erityisesti ilman tarkoitusta. Tämä utooppinen ajatus nykypäiväisestä pääkaupungista, johon olisi sijoitettu tietty määrää afunktinaalisia tiloja, katkeaa junan lävistäessä horisontaalisesti linssin rajaaman tilan, kameran ollessa suunnattuna veritikaalisesti kohti alikulkevan junan kattoa. En odota junaa, tuota hitaudessaan ajanpysäyttävää, loputtoman pitkää muistutusta siitä, että tämäkin rata todella makaa maassa vain koska sille on tarvetta. Rata toimii erinäisten satamasta saapuvien rahtikuljetusten kannattelijana.
Olemme siis junaradalla, sissitaiteilijat, Guerilla Artistit, me liitymme teihin! Oudoksumme tätä itsestään (autenttisesti?) syntynyttä, vailla aiempaa tietoisuutta olevaa muuntautumistamme. Vasta junankujettajan ilme, joka tässä tapauksessa jää vaille todistusaienietoa, osoittaa meidän olenvan "väärässä" paikassa. Meidän sissitaide ei ole pysyvää. Muutamme tilan ilmeen vain hetkellisesti mutta kuitenkin, siinä määrin odottamattomalla tavalla, jokaisella kerralla, että satunnainen ohikulkija, tässä tapauksessa junan kuljettaja, saa kokea vertaansa vailla olevan, tilan uudenlaisen käyttöönottotavan.
WIKIPEDIAn määritelmä sissitaiteesta...
The production of guerrilla art is focused on cause and effect, not the material piece itself. It aims to produce an effect within the minds of those people that live within the environment being altered. It does not necessarily aim to produce art that is meaningful in itself.
Tässä tapauksessa voimme vain kontemploida junankuljettajan kokemusta, tämän nähdessään erään naisen riippuvan pelokkaan näköisenä radan sivussa kasvavassa puussa, vierellään eräs henkeäänpidättävä, kallioon litistynyt mies.
Sanni
No comments:
Post a Comment