Matkustan kauniina talvipäivänä raitiovaunulla Katajanokalle. Tapaan työryhmän muut jäsenet kioskilla. Työmme on myös erityinen sosiaalinen prosessi. Tuleva kokemus tutkimisesta virittyy joka kerta valittuun paikkaan saapumisesta ja toisten kanssa keskustelusta. Kävelemme kioskilta lähes suoraan mattolaiturille - veden päälle. Liikkumiseen varattu alue rajautuu tällä kertaa laiturirakenteen mukaan hyvin nopeasti - emme käy pitkiä neuvotteluja tilan kanssa ennen varsinaista harjoitusta. Alueelle astuminen ja harjoituksen aloittaminen on myös hyvin selvää. Alue on helppo hahmottaa visuaalisesti edessä olevana kohteena.
Meillä on nyt jo tuttu tutkivan toiminnan kolmivaiheinen harjoitustehtävä. Tällä kertaa harjoituksen kesto on puoli tuntia. Kymmenen minuutin ajan voin tehdä havaintoja tällä paikalla tai tässä tilassa. Laituri on selvästi rajattu toiminnan alue, mutta aistieni rajat ovat toki kaukana. Meren aaltoliike tekee erityisen tilakokemuksen. Tuulen kylmyys ja aallot eivät jähmetä minua vaan innostun ympärillä avautuvasta ympäristöstä. Hengitän sitä.
Harjoituksen toisessa vaiheessa meidän tulee löytää toistettavissa oleva liiketekojen sarja. Valitsen painautumisen pöydälle, nousemisen sen lautojen suuntaisesti vähittäin ylös, tasapainottelun heijaavalla laiturilla, tilaan avautuvan venytyksen, Anun kohtaamisen tasapainotellessa...
Kolmannessa vaiheessa tuomme teot yhteen niin, että valittu ryhmän jäsen pyrkii säilyttämään oman löytämänsä liikkeen, mutta toiset voivat rakentaa hänen ympärilleen omat tekonsa. Kolme vaihetta ovat viitteelliset, koska luontevasti vaiheet voivat limittyä ja otamme vaikutteita toisistamme. Kolmas vaihe tuntuu tällä kertaa jäävän hieman kesken - paikasta kiteytynyt yhteinen tanssi ei ehdi juuri toistua, mutta on jo havaittavissa. Tällä kerralla tuntuu luontevalta olla lähellä toista. Harjoituksen lopuksi Sanni kuvaa paikan yksityiskohtia.
Kylmässä ilmassa on mukava kävellä kahvilaan Senaatintorille. Jenni ja minä keskustelemme Katajanokan rakennuksista.
Kokonaisvaikutelmaksi jää positiivisuus ja jonkinlainen suomalaisuus, jonka virittää raikas sää ja jäänmurtajien ponteva olemus takanamme
Kirsi Saarikangas erottaa kaksi eri tutkimusperinnettä, joiden tavat käyttää käsitteitä paikka ja tila ovat erilaiset: "Certeau erottaa tilan (espace) ja paikan (lieu) sillä perusteella, että paikkaan sisältyy hänen mukaansa järjestys ja pysyvyys, paikassa asiat ovat suhteessa toisiinsa, jokainen omalla paikallaan. Tilaan taas kuuluu liike ja aika, eikä siihen sisälly paikan ja "oman"yhtenäisyyttä ja vakautta. Paikan voi näin ymmärtää sijaintina ja rajallisena tilana, esineillä ja ihmisillä on omat paikkansa - ja kokemuksensa paikoista. Tilaan liittyy liike ja moniulotteisuus: se on yhtä aikaa arkkitehtoninen, materiaalinen ja sosiaalinen eletty tila. Arkipäivän kertomuksissa tilat ja paikat esiintyvät kuitenkin rinnan ja muuttuvat jatkuvasti toisikseen." Saarikangas jatkaa: "Rakennetun tilan ja sen merkitysten analyysissä Certaun tilan ja paikan erottelu on mielestäni käyttökelpoisempi kuin humanistisen ja kulttuurimaantieteen päinvastainen erottelu, jossa paikka on keskeinen tilan sijasta. Neutraali ympäristö - abstrakti tila - muotoutuu henkilökohtaiseksi paikaksi sille annettujen inhimillisten merkitysten kautta. Tässä ajattelussa tila on abstrakti, pysyvä ja geometrinen: ihmiset tekevät tilasta paikan. Tilan staattisuus korostuu samalla kun paikkaan liittyvä pysyvyys säilyy. Certaun ajattelu taas korostaa tilan liikettä ja jatkuvaa muutosta." (Saarikangas , 134-135).
Katajanokka on tuttu ja vieras yhtä aikaa. Helsingin paikat tuntuvat olevan lähellä. Täältä näkyy moneen suuntaan. Tämä on kuin jokin avainkohta Helsinkiin - ja samalla sivussa tai reunalla. Tulevaisuus muuttaa varmaan tämänkin paikan.
Jaakko
Mattolaituri on miellyttävä paikka! Koko laituri on liikkeessä, tulee ja meri velloo alla. On itse liikkeessä ja alusta on liikkeessä. Paikallaan seisten tai makuullaan pöydän päällä vesi heijaa kuin uimapatjalla. Hämmentävää, kylmä, mutta vesi on vapaana.
Paikka on selkeästi rajattu ja se vaikuttaa koko harjoituksen rytmiin ja intensiteettiin. Vaikka teemme omaa osiotamme, toisten valinnat vaikuttavat tahtomattakin. Rajaus tuntuu myös nostavan paikassa olevia asioita paremmin esiin. On aikaa havaintojen/löytöjen kehittelyyn. Omien, hioutuneempien valintojen kautta syntyy myös kiinnostavampi liikkeellinen suhde toisiin. Omilla valinnoillaan voi alkaa leikitellä suhteessa toisen valintoihin.
Lähietäisyydellä ovat valtavat jäänmurtajat. Työttöminäkö kohta? Juuri saman viikon lehdessä oli artikkeli kuinka jäänmurtajia on tarvittu tänä talvena paljon vähemmän kuin edellisinä. Ei voi olla ajattelematta ilmaston muutoksia, kun helmikuussa seilaa mattolaiturilla ja vesi pärskyy laiturin rakosista. Parin päivän päästä laituri oli tosin jäätynyt kiinni. Sanni oli käynyt toteamassa.
Jäin pohtimaan mahdollisuuksia palata paikkoihin ja kokemuksia, joita olemme jo saaneet. Miten jakaa projekti niin, että kokemus paikoista välittyy? Tulemalla valikoituihin paikkoihin ja osallistumalla scoreen? Tehden havaintoja liikkeellisesti, niinkuin mekin olemme tehneet...
Anu
No comments:
Post a Comment