vesitorni lauttasaaressa. se nousee mäen päälle kuin valtava avaruusalus tai suuren suuri kantarelli. se on hyvin suuri ja hyvin pyöreä ja sen alla on kuin suuren sienen alla pienessä metsässä. samalla mäellä on myös leikkipuisto ja ränsistynyt keltainen huvila, jonka portilla lukee suurin ja vinoin kirjaimin "varokaa koiraa".
ehkä kaikista näistä mielikuvista yhdistettynä vesitornin pyöreyteen tulee jotenkin sadunomainen, lapsenomainen, leikkivä ja jännittäväkin olo.vähän kuin olis piilosilla jonkun kanssa, ei vain tiedä kenen. ajattelen piilosilla olemista, ruudun hyppäämistä, karkuun juoksemista, kiinni ottamista. ajattelen kuinka pyöreän muodon kiertämisestä tulee tuntu loputtomuudesta, tuntuu että kierrän ja kierrän tornin ympäri uudelleen ja uudellen, lopulta melkein transsissa, kiertäminen ei lopu, minä en tule koskaan perille, uudestaan ja uudestaan ohitan samat paikat.
on huikeaa miten erilaiset paikat herättävät erilaisia, tietynlaisia, omansalaisia ajatuksia, erilaisia kuin joku toinen paikka. täällä ajattelen ajan kulkua, oman elämäni ajallisuutta, melkein hengästyn ja alkaa huimaamaan kun tajuan kuinka nopeasti vuodet kuluvat.
jenni
Tämä projekti merkitsee paljon. Hienoksi voisi sanoa, että erilaiset näkemykset kohtaavat - kohtaan Helsinkiä sekä yksin että yhdessä työryhmän ja tulevien kanssakeskustelijoiden kanssa. Vaikka meillä jokaisella on erillisyytemme ja oma historiamme, jonka tuomme tähän työhön, tämä projekti on kai ennen kaikkea tanssin ja videotaiteen näkökulma paikan kokemiseen ja merkityksellisyyteen. Se voisi kenties kutsua ihmisiä "tanssimaan Helsinkiä" tai asumaan koko kotikaupungissa tai seikkailemaan lähellä olevien ihmeellisten asioiden kanssa.
Jaakko
Lauttasaaren vesitorni. Se on tuttu paikka minulle, lauttasaarelaiselle. Ensimmäistä kertaa kun menin sinne, muistan miten ajattelin: vaikuttavaa... tänne olisi hauska tulla tekemään jotain. No, nyt sitten olimme paikassa.
Torni on tällä kertaa valtava sateensuoja. Olin tyytyväinen, että satuimme valitsemaan moisen paikan räntäsadepäivänä. Kierrän ja nojailen. Huomaan, että kierrämme tornia kaikki samaan suuntaan lukuunottamatta Sannia kameran kanssa. Myötäpäivään. Paikka ja sen synnyttämä liike saa ajattelemaan aikaa, kiertoa, vuoden kiertoa. Välillä liikkuessamme huomaan eri aikojen päällekäisyyksiä. Jaakolla aika on nopein, minä menen keskivauhtia ja Jenni on välillä pitkään pysähdyksissä. Ja kohtaamme aina jossain kehällä ohittaaksemme toisemme. Planeetat.
Mietimme, että tänne voisimme tulla uudelleen. Kerran jokaiseen vuodenaikaan. Seuraava kerta on toukokuussa. Valitsenkohan silloin toisen kiertosuunnan? Entä aika, rullaako vauhdilla vai pysäyttääkö? Mikä on muuttunut?
Anu
No comments:
Post a Comment