Ylläolevasta kuvasta...
hetkeä tätä hetkeä myöhemmin lintu lentää jossain Anun ja meidän muiden päiden yllä. Emme näe sitä videotaltionnissa, mutta voimme nähdä sen muodostaman varjon auringon hyväilemällä betoni seinällä. kun ensi kertaa näin tuon kohdan videolta, mietin mikä roska, vai kenties kuivunut, talven yli puuhun jäänyt lehtikö siitä suhahti ohi. mutta hidastuksesta voin nähdä selvästi linnun muodostaman varjon. pysäytetystä kuvasta varjoa ei erottaisi linnuksi, linnun tunnistaa vasta kun erottaa siipien liikkeen varjossa. siksi valitsin puhtaan betonin blogikuvaan. tänä aamuna tuo betoni on kaunis. puhtaat linjat virittävät minussa jonkinlaisen hyrrän liikkeelle, yritän tavoittaa ja tallentaa kaikki linjat; talojen, ikkunoiden, kaiteiden, laattojen, jalkojen, ramppien...
Yritän pysyä teidän juoksevien perässä, haluan tavoittaa teidät kaikilla suorilla linjoilla, kaikissa ilmansuunnissa, olisin halunnut tavoittaa teidän varjot..
Sanni
Aamulla matkustan Pasilaan. Helsinki liikkuu. Me ja monta muuta.
Nousen portaat, tulen Anun viereen, katseita kattojen reunoille ja aurinkoon, liikkeelle suoralle ja Anu seuraa, sitten toiseen suuntaan ja seuraan nyt Anua sama rytmi toistuen, katseita oikeaan ja vasempaan, suoraan portaita alas ja sama alusta.
Miten olla tiloissa toisin kuin kaikki olettavat ja silti kunnioittaen paikan luonnetta. Voisiko olla mahdollista luoda jostakin huonommastakin paikkakokemuksesta positiivinen asumalla tai toimimalla itsen ja toisten vaalimiseksi.
Ihmiset ovat matkalla. Reitti ei kutsu suoraan oleskelemaan vaan vie. Tunnen kuuluvani joukkoon. Minun ei kenties tunnistetakaan olevan tutkimassa tilaa.
Jaakko
Ensin kun kiertelemme ja etsimme paikkaa, tuntuu ajatuksena hurjalta mennä tekemään liikkeellistä tutkimusta työhön kiiruhtavien ihmisten kulkuväylälle. Kun sitten aloitamme tutkimuksen, paikka vie mukanaan ja huomioin myös ihmisiä, jotka tupakkaa poltellen nautiskelevat aamukahviaan sillan tuntumassa. Paikka tarjoaa sekä liikkeen että levähdyksen mahdollisuuden.
Itse harjoitusta tehdessäni huomaan liikkeen vievän menessään. Askeleet vievät toistuvaan rutiiniin, tosin pysähtyminen vetää myös puoleensa ja pysähtyessään näkee paikan toisen luonteen. Puiden reunustaman avenuen, jonne illalla syttyy soikiokupuiset katuvalot. Aurinko osuu silmiin, lämmittää ja voin kuvitella paikan luonteen, kun puihin puhkeaa lehdet. Itä-Pasila tuntuu sillalta katsottuna ja koettuna jollain tapaa sympaattiselta. Tutkimus töihin kiirehtivien ihmisten väylällä sulautuu joukkoon, joku ehkä huomioi epätavallisen rutiinin, mutta suurimmalle osalle olemme vain ohikulkijoita.
Jälkeenpäin keskustelemme, kuinka silta olisi oivallinen paikka tanssitoiminnalle, siirtyy toteuttavien projektien listalle...
Anu
matkustan työmatkalaisten kanssa metrossa ennen kahdeksaa, ja olenhan minäkin nyt työmatkalla. sitten raitiotievaunussa pasilan virastotalojen lävitse. ihmisiä jää matkan varrella pois ja kuvittelen näkeväni heidän kehoistaan jäljet sellaisesta työstä jonka yhdistän tähän ympäristöön. valitsemamme paikka, silta korkealla nelikaistaisen tien yläpuolella, on betonisilta virastotalosta toiseen, ja samanaikaisesti Sanni sa minut huomaamaan että se on myös silta Pariisissa Seinen yllä. sama ikuinen virtaus kulkee alla, sama kevätusva hohtaa horisontissa. minulla on vahva ennakkokuva ja tunnenlataus tästä paikasta, ja siksi koen valtavan elämyksen, mielen horisontin avautumisen, kun löydän sillan toisesta päästä, risteävien siltapuomien päältä, loistavan istumapaikan jossa aurinko paistaa suoraan kasvoille. siinä on hyvä, kotoinen, ja itsellinen olo istua ja heilutella jalkoja. ajattelen kuinka todellakin paikasta kuin paikasta voi löytää oman paikkansa, ja se on aivan minusta itsestäni kiinni, omasta ennakkoluulottomuudestani. tämän takia myös koen tämän työn tärkeäksi itselleni, koen että se autta minua muuttamaan omia kapeita ennakkokäsityksiäni paikkojen luonteesta, ja auttaa minua kysymään sitä miten me oikeastaan täällä asumme.
teen sillalla venytysliikkeitä, ja ajattelen että koska olen pukeutunut urheilullisesti niin luultavasti monet ajattelevat että olen aamulenkillä. Mietin että jos tekisin samat venytysliikkeet pukeutuneena joihinkin muihin vaatteisiin, esim. jakkuun ja korkokenkiin, niin se muuttaisi kaiken. tämä lienee itsestään selvyys mutta siltikin jaksan ihmetellä sitä.
jenni
No comments:
Post a Comment