Onko tämä Helsinki liikkeessä -paikka! Kokemus liittyy joihinkin muihin aivan muualla oleviin elettyihin tiloihin. Valitsemamme paikka Tarvon saaressa Espoon ja Helsingin rajalla on kallioinen mäki sekä fyysisesti että mielen rakenteiden tasolla kaukana kaupungin keskustasta.
Nautin tuulisesta kevätpäivästä, pitkähköstä kävelymatkasta, aalloista, sillan liikkeestä... Kalliolla havainnoin sen värejä, muodon olemusta, erilaisia jäkäliä ja sammalia. Nousen karhua muistuttavan kivilohkareen päälle istumaan, tasapainottelen kyykyssä jalkojeni päällä, nousen seisomaan ja tutkin kiinnostavia ilmavirran kulkuja käsissäni sekä haluani kääntää päätä. Lähipuiden latvukset ja lintujen kulku taivaalla kiinnostavat. Haikailen lähemmäs meren rantaa, mutta täältä ylhäältä aallot näyttävät myös erityisiltä - ne ovat isoja mutta on jokin muukin, joka minua niissä ihmetyttää.
Tieto lähellä sijaitsevasta Akseli Gallén-Kallelan ateljeesta virittää mieltä ja saa nimenomaan katsomaan näkymää, ehkä juuri opittujen taiteen katsomistapojen kautta. Tästä en voi kuitenkaan olla varma.
Tutkimusalueella olevat ihmisten tekemät rakenteet innostavat toisia tekemään rakennelmia. Liityn mukaan kuljettamalla maasta löytämääni laudan kappaletta ja lisäämällä pieniä puukappaleita toisten rakennelmiin yksi kerrallaan aina kun teen reittini uudelleen.
Naiivisti ajattelen myös hyvin alkukantaista asumista merkitsemisenä ja valvomisena. Ollaanhan nyt myös Helsingin rajan äärellä, vaikka se ei suoraan näykään tutkimusalueella.
Jo pitkään olen miettinyt, voiko sukupuoliero tulla esiin tässä tutkimusprosessissa. Toistaiseksi en ole huomannut mitään erityistä, mutta tässä paikassa jonkinlaisen ihmisen pitkän historian häivähdyksen kautta sekin tulee mieleen.
Jaakko
tänään mietin miksi ns.luonnonpaikat ovat itselleni vaikeita tässä tutkimusprosessissa.
eivät sillä tavalla ettenkö haluaisi olla siellä, vaan siksi että koen aktiivisen, vaikuttavan toiminnan vaikeana näissä paikoissa. mielelläni istun kivellä ja katselen merelle, annan ajatusten vaeltaa...mutta miksi on niin vaikea alkaa liikkumaan? se on vaikeampaa täällä valtavien mäntyjen katveessa kuin esim.itä-pasilan virastotalojen katveessa. kuitenkin koen olevani "luonto-ihminen", rakastan metsissä ja meren äärellä olemista, ja aina vapaapäivinä on pakko päästä "ulos"... Onko tämäkin tietynlaista kuluttamista, kulutusyhteiskunnan asukkaan kulutussuhdetta kaikkeen, suhtautumista kaikkeen hyödykkeenä jota kulutetaan. tällöin myös luonnonmaisemat, luonnon tilat ovat rentoutumiseen ja henkiseen uudistumiseen käytettäviä "hyödykkeitä", vähän kuin menisi kylpylään, ja samalla olemme niin vieraantuneita muusta luonnosta ettemme osaa olla siellä kuin kotonamme, havainnoida, toimia, kommentoida, osallistua ympärilla olevaan elämään.
jenni
No comments:
Post a Comment