Sanni ja minä nousemme satunnaiseen junaan Pasilan asemalta. Päätämme jäädä pois Puistolassa viimeisellä pysäkillä Helsingin koillisreunalla. Puistolan nimi viittaa puutarhakaupunkien ideaan, mutta korkeat kerrostalot radan varressa leimaavat omaa mielikuvaani.
Valitsemme kadun omakotialueen keskeltä. Tällaisessa paikassa emme ole vielä käyneet projektin aikana. Omakotitalot eivät leimaa omaa Helsingin kokemusmaailmaamme. Kun maasto on niin tasainen ja paikka vieras, tällainen tonttien matto tuntuu vain jatkuvan jonnekin. Ei ole näkymiä, joiden avulla voisi hahmottaa omaa sijaintiaan isommalla alueella. Tiedän vain, että rata on lähellä ja että todennäköisesti pienet metsäalueet tulevat joskus vastaan niin kuin kaikkialla Suomessa.
Sannin huomio siitä, että isoissa kaupungeissa pienemmät tiet eivät automaattisesti johda mihinkään yhteen paikkaan, vaan ovat teiden verkkoa, tuntuu kiinnostavalta.
Tällä kadulla on taloja monelta vuosikymmeneltä ja niiden ikä on melko helppo tunnistaa. Erilaisuuksista syntyy jonkinlaista kotoisuutta.
Pienlentokoneita on säännöllisesti liikkeellä, varikset raakkuvat, jossakin tehdään rakennus- tai muuta työtä jollakin laitteella, joku lyhentää pensasaitaa, jalankulkijat matkaavat jonnekin.
Katselen itseäni kadun erikokoisista lätäköistä, ihmettelen kadun eri puolilla olevien tontin rajojen kohtaamattomuutta ja käyn merkitsemässä askeleillani viemärien, palopostien tms. valukannet - "Niemisen valimo".
Harjoituksen jälkeen tulee mieleen ajatus, että voisin jotenkin ymmärtää täällä asuvia.
Jaakko
No comments:
Post a Comment