Pikku Huopalahden alue eroaa monesta muusta Helsingin asuinalueesta. Sen tunnistaa varsinkin arkkitehtuurin vinoista linjoista ja seinien pastellisista sävyistä. Keskellä tätä asuinaluetta minä liikun harvoin. Kesäillalla kaupunginosan tori on kuin ulkomailta. Ihmiset pysähtelevät torille kotoisen tuntuisesti. Osa on matkalla jäätelökioskille. Ja rannassa on venelaituri! Alue on kuin uuden pikkukaupungin tori tai lähiön keskustaa, vaikka olemme näinkin lähellä Helsingin vanhoja asuinalueita ja keskustaa. Yhtenäinen alue tuntuu "nuorelta". Kun en tunne alueen historiaa, alueen ajallinen syvyys ei ole voimakkaasti läsnä.
Pyöräilemme Tilkantorille lahden reunan kautta. Maaston mataluus virittää minun tunnelmaani.
Sähkövoimalinja toisen rannan mataluudessa tekee haikean, jotenkin melankolisen olotilan. Yhtenäisen alueen suunnittelu muistuttaa halusta tehdä monimuotoista ja elävää, jopa romanttisen hempeää - jos niin voi sanoa - ympäristöä. Kuitenkin koen täällä myös surumielistä tunnetta.
Sanni ja minä keskustelemme, miten ihmiset innostuvat uusista rakennetuista alueista ja miten kokemus muuttuu ajan kuluessa. Jossain vaiheessa rakentaminen saa uudelleen positiivista nostetta, mikä perustuu ehkä nostalgiaan.
Harjoituksessa huomaan, miten aukeilla paikoilla minulla on tapana levittää käsiäni ja kurottautua ympäristöön muutenkin. Pikku Huopalahden vino arkkitehtuuri puolestaan lisää liikkeeseeni myös vinoutta.
Jaakko
1 comment:
Tietyllä tavalla Pikku Huopalahdessa liikkuminen todella tekee surumieliseksi. Näen siihen muutaman syyn:
- Pikku Huopalahti on niin 80-90-lukujen vaihteen pastissi kuin olla voi: täynnä ihania yksityiskohtia ja pastellivärejä, jotka olivat osa kaikkia uusia taloja kun olin pieni. Kun vertaa Pikku Huopalahden taloja nykyarkkitehtuuriin, voi vain todeta, että näin se aika muuttuu: elämme postmodernin jälkeisessä maailmassa, niin kummalliselta kuin se kuulostaakin.
- Nämä talot rakennettiin, kun olin pieni. Osasta taloja näkee jo, etteivät ne ole enää upouusia. Maalaus alkaa karista betonielementtien päältä jne. Sitä alkaa ajatella, että herranjestas, olenko mä jo tulossa vanhaksi?!
- Ympäristö on aikamatka lapsuuteen. Kuitenkin joka paikassa väikkyy 2000-luku ympärillä ja "viaton" 90-luku on vain rakennusten pinnoissa.
Post a Comment